Lymnaea stagnatilis Lymnaea stagnatilis Radix peregra Radix peregra
© Copyright: Kuvat:

Antti Koli, Katriina Könönen, Maiju Lanki, Metsähallitus

. All rights reserved.

Limakotilot

Lymnaeidae

  • Lajeja: Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis), Muunnoslimakotilo (Radix peregra) ja Lymnaea palustris
  • Ylemmät taksonomiset tasot: Mollusca (Nilviäiset) – Gastropoda (Kotilot) – Basommatophora (Vesikeuhkokotilot)
  • Heimo: Lymnaeidae (Limakotilot)
  • Koko: 10–30 mm
  • Ulkonäkö ja erityispiirteet: Keuhkokotiloihin (Basommatophora) kuuluvat limakotilot ovat runsaslajinen makean veden kotiloiden ryhmä, jossa kuoren muoto vaihtelee paljon jopa lajien sisällä. Suomessa on tavattu viisi limakotilolajia ja niiden kuoren muoto vaihtelee elinpaikasta riippuen kapeasta ja teräväkärkisestä leveään ja lyhytkärkiseen. Kaikki ovat melko kookkaita (yli 10 mm) ja väriltään kellertäviä, harmaita, vihertäviä tai ruskeita. Kuori on suhteellisen ohut ja kiiltävä. Limakotiloilla ei ole kalkkilevyjä niin kuin muilla keuhkokotiloilla, joilla ne voisivat sulkea suuaukkonsa. Kuori on oikealta puolelta kierteinen, eli suuaukko on kotilon oikealla puolella. Limakotiloilla on kaksi tuntosarvea, ja niiden silmät sijaitsevat tuntosarvien tyvessä. Lämpimässä vedessä keuhkokotilot joutuvat käymään pinnalla hengittämässä. Niillä on myös kyky varastoida ilmaa kuorensa alle. Ne pystyvät hengittämään vedessä myös ihonsa läpi, mikäli pinnanläheisen veden lämpötila on alle 8 astetta – vesi on silloin riittävän happipitoista.
    Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis), toiselta nimeltään isolimakotilo, erottuu joukosta kokonsa perusteella: se on kaikista Itämeren vesikotiloista suurin. Lajin kuoren korkeus on Itämeren murtovedessä suurimmillaan noin 3 cm, muualla jopa 5 cm. Sen kuori on suippo ja teräväkärkinen, tyhjänä kiiltävän kellanruskea ja osittain läpikuultava. Vartalo on kellanharmaa.
    Muunnoslimakotilon (Radix peregra) ulkonäkö vaihtelee erityisen paljon. Aallokkoisemmilla rannoilla elävät yksilöt kehittyvät leveämmiksi ja voimakasjalkaisemmiksi, mikä takaa paremman otteen alustasta. Lajilla ei ole pitkiä, suippoja sarvia. Kooltaan muunnoslimakotilo on noin 1–1,5 cm ja sen arvellaan olevan yleisin Itämeren rannoilla esiintyvä limakotilo.
    Kolmas yleisesti esiintyvä Itämeren limakotilolaji Lymnaea palustris on hyvin muunnoslimakotilon näköinen.
  • Ravinto: Limakotilot syövät leviä, vihreitä lehtiä, lampipolyyppeja, kalanraatoja yms.
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Limakotilot elävät etupäässä lammissa ja muualla hidasliikkeisessä makeassa vedessä, mutta ne sietävät myös laimeaa murtovettä. Siksi ne tulevat hyvin toimeen Itämeren rantavesissä, ja ovat siellä niin tyypillisiä, että Itämeren viimeistä vähäsuolaista kehitysvaihetta on kutsuttu Limneamereksi. Etelä-Itämerellä limakotilolajit elävät pääasiassa suistoalueilla. Lajit liikkuvat vesikasveja myöten ja nousevat välillä vesirajaan hengittämään ja laiduntamaan, niitä ei tavallisesti tapaa syvemmältä. Etelämpänä Itämerellä lajeista ainakin muunnoslimakotiloa tavataan Tanskan aluevesillä.
  • Lisääntyminen: Kuten kaikki keuhkokotilot, limakotilot ovat kaksineuvoisia. Hedelmöittyneet munansa ne kiinnittävät hyytelönauhoihin vesikasvien ja kivien pinnoille
    Limakotiloita kasvatetaan akvaarioissa lemmikkeinä.
  • Samannäköisiä lajeja: hoikkasarvikotilo
Muita lajeja samasta ryhmästä

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page