Hydrobia ulvae Ventrosia ventrosa Ventrosia ventrosa
© Copyright: Kuvat:

Katriina Könönen, Sanna Saari

. All rights reserved.

Sukkulakotilot

Hydrobia spp.

  • Lajeja: Hydrobia ulvae, Ventrosia ventrosa (syn. Hydrobia ventrosa), Hydrobia acuta neglecta
  • Ylemmät taksonomiset tasot: Mollusca (Nilviäiset) – Gastropoda (Kotilot) – Prosobranchia (Etukiduskotilot)
  • Heimo: Hydrobiidae
  • Koko: Kuoren pituus on korkeintaan 5 mm ja leveys noin puolet siitä.
  • Ulkonäkö, erityispiirteet, levinneisyys ja elinympäristö: Sukkulakotilot ovat kierrekuorisia, tornimaisia, väritykseltään joko kellertävän ruskeita tai harmaita. Kuoren kierteet ovat lähes suorat (Hydrobia ulvae) tai pullistuneet (Ventrosia ventrosa, syn. Hydrobia ventrosa), mutta näillä lajeilla ei ole kuoren kierteiden mukaista harjannetta kuten vaeltajakotilolla (Potamopyrus antipodarum). Sukkulakotiloilla tuntosarvet ovat pohjaväriltään yleensä vaaleat, mutta niissä esiintyy kärjessä joko hailakka tumma viiru (Ventrosia ventrosa) jolla voi olla tumma pohjaväri, tai tumma poikittaisraita, jonka etäisyys tuntosarven kärjestä on pidempi kuin raidan leveys (Hydrobia ulvae). Vaeltajakotiloiden tapaan ne pystyvät vetäytymään kuoreensa sulkien suuaukon operculum-kalkkilevyllään.
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Itämeren kalliorantojen rakkolevävyöhykkeessä sukkulakotilot ovat yleisimpiä pohjaeläimiä. Pehmeiltä pohjilta niitä löytyy noin 20 metrin syvyyteen asti. Sukkulakotilot ovat alun perin valtamerilajeja, jotka elävät vuorovesirannoilla ja jokisuistoissa. Itämeressä esiintyy kolme sukkulakotilolajia: Hydrobia ulvae, Ventrosia ventrosa ja Itämeren eteläosissa H. acuta neglecta. Mereinen, aallokkoa kaihtamaton H. ulvae esiintyy ainakin Suomenlahdella ja Pohjanlahden eteläosissa. Perämeren vähäsuolaista vettä H. ulvae ei siedä. Loppukesällä, kun sukkulakotiloiden tiheydet ovat korkeimmillaan, ne erittävät kuplivaa limaa, minkä avulla ne pystyvät kellumaan vedenpinnalla ja ajelehtimaan merivirtojen mukana muille alueille, missä ne jatkavat lisääntymistään tai ajautuvat matalille rannoille mm. kahlaajalintujen ravinnoksi.
  • Ravinto: Sukkulakotilot syövät mikroleviä ja bakteereita kivien ja vesikasvien päältä ja hiekasta, sekä ottavat sisäänsä pohja-ainesta sulattaen siitä ravinnoksi kelpaavan osan. H. ulvae elää yleisesti syvemmillä (20 m) kallio- ja hiekkapohjilla.
  • Lisääntyminen: Sukkulakotilonaaraat kiinnittävät kerralla noin 300 munaa esim. kivien päälle. Itämeren kotilolajeista ainoastaan H. ulvaella on planktinen toukkavaihe.
  • Samannäköisiä lajeja: hoikkasarvikotilo, limakotilot, vaeltajakotilo

Kiertosuunta

Köynnöstävien kasvien kiertosuuntaa on tutkittu ja lopputulokseksi on saatu, että 92% niistä kiertyy oikeakätisesti, eli ne kiertävät tukensa ympäri ylhäältä katsoen vastapäivään (alhaalta katsoen kiertosuunta on myötäpäiväinen, esimerkkinä karhunköynnös).
Tämän sivuston kotiloiden kuorista selkeästi suurin osa kiertää sukkulakotiloiden ja köynnöskasvien tapaan oikeakätisesti, eli pystyyn asetettuna, terävä kärki ylhäällä, kuoren suuaukko on alaosan oikealla puolella ja kiertosuunta alhaalta katsoen myötäpäiväinen. Muita ‘oikeakätisiä’ ovat esim. vaeltajakotilo ja liejukotilo. Harvinaisempi vasenkätinen kierre näkyy touhukotilolla. Katso myös humala.

Muita lajeja samasta ryhmästä

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page