© Copyright: Kuvat:

Katriina Könönen

. All rights reserved.

Vaeltajakotilo

Potamopyrgus antipodarum

  • Synonyymit: Potamopyrgus jenkinsi, Paludestrina jenkinsi
  • Ylemmät taksonomiset tasot: Mollusca (Nilviäiset) – Gastropoda (Kotilot) – Prosobranchia (Etukiduskotilot)
  • Heimo: Hydrobiidae
  • Koko: Korkeus yleensä n. 6 mm, mutta voi kasvaa jopa 11 mm:iin, leveys n. 3 mm.
  • Ulkonäkö ja erityispiirteet: Vaeltajakotilo on hyvin pieni, vedessä elävä etana jonka pitkulainen kuori koostuu 5–6 kierteestä. Väri vaihtelee epätasaisen mustasta ruskeaan tai kellertävän vaaleaan. Vaeltajakotilon erottaa sukkulakotiloista parhaiten kuoren kierteen ulkopinnan keskiosissa kulkevan, koholla olevan, kölimäisen karvasauman avulla. Kaikilla vaeltajakotiloyksilöillä tätä kuitenkaan ei ole, jolloin tunnistaminen vaatii sisäelinten tarkastelun. Kuten sukkulakotiloilla myös vaeltajakotilolla on ovaali tai korvanmuotoinen kansi (operculum) suuaukon sulkemiseksi. Vaeltajakotilolla on vaalea juova tuntosarvissa ja kuonon etuosassa, sukkulakotiloilla tuntosarvien pohjaväri on tasaisen vaalea (kärkiosan tummaa rengasta lukuun ottamatta) tai tumma.
  • Ravinto: Vaeltajakotilo syö mm. kasvien ja eläinten kuollutta, eloperäistä ainesta (detritusta) sekä vesikasvien ja kivien pinnoilla kasvavaa kasviplanktonia.
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Vaeltajakotilo on Uudesta-Seelannista kotoisin oleva vieraslaji, joka tavattiin Ahvenanmaalta ensi kerran 1926. Vuonna 1945 sen todettiin levinneen koko Itämeren alueelle. Laji viihtyy parhaiten suojaisten, liejupohjaisten lahtien matalassa vedessä. Sitä tapaa myös suojaisilta hiekka- ja kivipohjilta, missä aallokon vaikutus ei ole liian suuri. Esiintymispaikoillaan vaeltajakotilo voi olla hyvinkin runsaslukuinen. Sitä pidetään kuitenkin Itämeren ekosysteemille vaarattomana vieraslajina.
  • Lisääntyminen: Alkuperäisillä esiintymisalueillaan vaeltajakotilon populaatiot lisääntyvät sekä suvuttomasti että suvullisesti, mutta kaikki Itämereltä tavatut vaeltajakotilot ovat naaraita, jotka lisääntyvät suvuttomasti, eli kaikki yksiöt ovat samaa kloonia. Vaeltajakotilot ovat ovovivipaarisia, eli naaraat eivät muni, vaan pienet kotilot syntyvät emostaan kehittyneinä ja aloittavat itsenäisen ravinnonhankinnan miltei välittömästi. Naaras tuottaa vuosittain noin 230 jälkeläistä. Neitseellinen (partenogeneettinen) nopea lisääntyminen lienee osasyynä lajin menestykseen maailmanvalloittajana.
  • Samannäköisiä lajeja: hoikkasarvikotilo, sukkulakotilot
  • Haitallisuusluokitus: Tarkkailtava tai paikallisesti haitallinen vieraslaji.

Sanastoa

Ovovivipaarinen
on eläin, joka munii ja hautoo poikasensa sisällään ja poikaset syntyvät elävinä. Esimerkkinä sisilisko.
Ovipaarinen
on eläin joka tuottaa jälkeläisiä munimalla. Esimerkkinä linnut.
Vivipaarinen
on eläin joka synnyttää eläviä poikasia. Esimerkkinä tämän tekstin lukija.

Muita lajeja samasta ryhmästä

Seuraa meitä!


Ilmaistapahtumamme villiyrteistä keskustakirjasto Oodissa - varaa paikkasi Helmetin sivuilta
Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page