Bosmina Cercopagis pengoi
© Copyright: Kuvat:

Antti Koli, Jan-Erik Bruun, Siru Toijanaho

. All rights reserved.

Vesikirput

Cladocera

  • Ylemmät taksonomiset tasot: Arthropoda (Niveljalkaiset) – Crustacea (Äyriäiset) – Branchiopoda (Kidusjalkaiset)
  • Koko: Vesikirppujen koko vaihtelee lajista riippuen 200 µm (=0,2 mm) ja 3 mm välillä. Poikkeus on vieraslaji petovesikirppu (Cercopagis pengoi), jonka pituus eläimen takapäästä lähtevän pitkän koukun takia voi olla jopa 14 mm.
  • Ulkonäkö, erityispiirteet ja levinneisyys: Vesikirppuja tunnetaan Suomessa noin 70–80 lajia, joista suurin osa esiintyy makeissa vesissä. Suomen rannikolla tavataan luontaisesti heimot Bosminidae ja Podonidae sekä meriympäristössä harvinainen, mutta makeissa vesissä runsaslukuinen Daphniidae-heimo. Vesikirput ovat pieniä, pääasiassa läpikuultavia äyriäisiä, joilla on isot viuhkamaiset tuntosarvet (antennit). Tuntosarvia on kahdenlaisia, joista toinen pari on tunnusomaisesti suurikokoinen uimaraajapari. Varsinaisia raajoja (suuraajoja lukuun ottamatta) on 4–6 paria. Ne ovat lehtimäisen litteitä ja toimivat hengityksessä ja ravinnonotossa. Vesikirpun otsassa on kahden silmän yhteensulautumasta syntynyt pariton verkkosilmä ja lisäksi lajeilla on usein surkastunut pieni toukkasilmä.
    Mereiset Bosmina -lajit (kärsävesikirput) ja vähäsuolaisessa vedessä viihtyvät Daphnia -lajit ovat pieniä, alle millin mittaisia vesikirppuja, joita Itämeren avo ja rannikkovedet suorastaan kuhisevat. Merialueiden yleisimpiin vesikirppuihin kuuluvien kärsävesikirppujen munat saattavat olla talvikuukausina tärkeä ruuanlähde mm. massiäyriäisille (Mysida). Isommilla petovesikirpuilla selkäpanssari on surkastunut suojaamaan ainoastaan selän munakammiota ja silmät ovat pitkälle kehittyneet kuten hyönteisillä.
    Itämeren pelagiaalissa ja rannoilla elävät pyöreähköt Podon -suvun lajit, Perämerellä tavataan myös kiilanmuotoinen Evadne nordmanni ja pitkähäntäinen peto Bythotrephes longimanus. Mustanmeren alueen (Ponto-Kaspia) vieraslajeja ovat koukkuvesikirppu (Cercopagis pengoi) ja kyttyrävesikirppu (Evadne anonyx). Koukkuvesikirppu havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran 1995 ja on sen jälkeen levinnyt nopeasti lähes koko Itämeren alueelle. Vain Perämeren perukoilta se vielä puuttuu. Sen useita kertoja ruumista pidempi, jopa senttimetrin mittainen koukkuhäntä takertuu herkästi lajitovereihin sekä kalaverkkoihin. Tiiviit esiintymät voivatkin aiheuttaa paljon haittaa kalastajille. Kyttyrävesikirpusta ensimmäinen havainto Suomen vesillä tehtiin vuonna 2000, jonka jälkeen lajia on tavattu säännöllisesti Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä. Elävässä näytteessä kyttyrävesikirppu yleensä erottuu E. nordmannista vihertävän värinsä vuoksi.
  • Ravinto: Useimmat vesikirput laiduntavat mikroskooppisia leviä tai hajoavaa, elollista ainesta vesimassasta, jotkut lajit ovat petoja ja ne pystyvät saalistamaan itseään pienempiä eläimiä, mm. muita vesikirppuja.
  • Lisääntyminen: Petolajeja lukuun ottamatta vesikirppujen keskiruumis on kiinnittynyt kaksipuoliseen kuoreen. Naarailla kuoren ja takaruumiin selkäpuolen väliin jää sikiökammio, jossa munien ja alkioiden kehitys tapahtuu. Takaruumis pystyy liikkumaan kuorenpuoliskojen välissä. Vesikirpuille on ominaista sukupolven vuorottelu. Pääasiassa ne lisääntyvät suvuttomasti eli partenogeneettisesti, mutta syksyisin tavataan myös koiraita, jolloin suvullinen lisääntyminen on mahdollista. Tällöin syntyvät talvehtimiskykyiset lepomunat eli ephippiot, jotka säilyvät pitkään elinkykyisinä pohjan sedimentissä. Vesikirpuilla ei ole toukkavaiheita eivätkä ne läpikäy muodonvaihdoksia. Munasta kuoriutuneet yksilöt ja nuoruusvaiheet ovat aikuisten kaltaisia.

Haital Lista

Maailmanlaajuisesti koukkuvesikirppua (Cercopagis pengoi) pidetään hyvin haitallisena vieraslajina. IUCN:n (kansainvälinen luonnonsuojeluliitto) ylläpitämässä Global Invasive Species Database -listoissa tämä vesikirppulaji onkin listattu planeettamme sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.

Hyödyllistä

Vesikirppu on pieni ja näyttää melko alkeelliselta, mutta sillä on enemmän geenejä kuin millään tutkitulla eläimellä tai ihmisellä. Lisäksi sillä on enemmän yhteisiä geenejä ihmisen kanssa kuin millään muulla selkärangattomalla. Vesikirpulla geenejä on vähintään 30.907 eli noin 8.000 enemmän kuin meillä, mikä ominaisuus tekee siitä ihanteellisen koe-eläimen esim. toksikologisiin testeihin (vieraiden aineiden haitallisten vaikutusten tutkimiseen).

Sanastoa

Ephippio
Englanniksi ephippium, monikossa ephippia. Pienille äyriäisille, esim. juuri vesikirpuille ominainen talvikauden (tai kuivan kauden) munan ylimääräinen kuorikerros tarkoituksena suojata munaa parempia aikoja (kevättä) odotellessa.

Seuraa meitä!


Ilmaistapahtumamme villiyrteistä keskustakirjasto Oodissa - varaa paikkasi Helmetin sivuilta
Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page