10 20 40 60 cm

mittakaava < 40 cm

         
© Copyright: Kuvat:

Gösta Sundman: Suomen Kalat (Kansalliskirjasto, The National Library of Finland), Lauri Urho

. All rights reserved.

Silakka

Clupea harengus membras

  • Heimo: Sillit – Clupeidae
  • Samannäköisiä lajeja: kilohaili, täpläsilli
  • Koko: Tavallisesti 15–20 cm, nopeakasvuiset jättiläissilakat voivat olla yli 30 cm ja 0,5 kg:n molemmin puolin. Suurin Suomessa kalastettu silakka painoi yli kilon (1.100 g).
  • Ulkonäkö: Silakalta puuttuu sillien heimon tapaan kylkiviiva. Suomut ovat helposti irtoavat. Silakan kuono on hieman pidempi ja kulmikkaampi kuin samannäköisellä kilohaililla ja näin silakka ei ole aivan yhtä virtaviivainen kuin kilohaili. Sekä silakalla että kilohaililla vatsan harjannetta peittävät ns. talkasuomut. Ne tuntee, jos vetää sormea vatsaa vasten pyrstöstä päähän päin. Kilohaililla talkasuomut ovat selvästi silakan vastaavia terävämmät. Kokokin voi olla hyvä tuntomerkki silakkaa ja kilohailia eroteltaessa. Yli 17 cm yksilöt ovat melkoisella varmuudella silakoita. Varmin ero silakan ja kilohailin välillä on vatsaevän sijainti. Kilohaililla vatsaevä on selkäevän etureunan tasolla tai hieman sen edessä, silakalla selvästi selkäevän etureunan takana. Kookasta jättiläissilakkaa voi erehtyä pitämään myös satunnaislajina meille joskus eksyvänä täpläsillinä. Näiden lajien vatsojen terävyyttä vertaillessa silakka puolestaan osoittautuu terävämmäksi. Täpläsillillä on myös uurteinen kiduskansi ja värityksessäkin on eroja.
  • Väritys: Kyljet ovat hopeiset ja selkä tumma vaaleten alaspäin vihreän sävyisenä. Samannäköisen kilohailin selässä on sinisempi yleissävy. Jättiläissilakan ja täpläsillin erottaa parhaiten täpläsillin kiduskannen takaa alkavasta tummien täplien rivistä.
  • Kutu: Silakat kutevat keväästä syksyyn. Syyskutuiset silakat ovat selvänä vähemmistönä, mutta leutojen talvien jälkeen ne aina runsastuvat, kun poikaset selviävät talvesta hyvin. Yleensä silakat kutevat koville pohjille vedenalaisiin rinteisiin ja salmiin. Liettynyttä pohjaa ne eivät suosi.
  • Ravinto: Plankton, kookkaampana myös halkoisjalkaäyriäiset ja pienet kalat.
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Silakka on yleinen kaikilla merialueillamme. Se vaeltaa suurissa parvissa avovedessä planktonia ja muuta saalista jahdaten. Öisin se nousee pintaan syönnökselle ja painuu päivällä syvemmälle. Keväisin silakat vaeltavat rannikolle ja siirtyvät kesän mittaan ulommas merelle, missä ne talvehtivat.

Silakka on sillin (Clupea harengus harengus) alalaji, jota tavataan vain Itämeressä. Se on eniten kalastettu kalamme, jonka arvostus ruokakalana on kuitenkin laskenut. Aivan suotta, sillä se on oikein valmistettuna todellinen herkku. Silakka on Varsinais-Suomen maakuntakala.

Pieni silakka terveellisempi

Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee syömään kalaa kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen.
Mutta.
Vierasainealtistuksen (esim. dioksiini, PCB, elohopea) vähentämiseksi Evira (Elintarviketurvallisuusvirasto) on antanut muutamia poikkeuksia kalansyöntisuosituksiin: niiden mukaan Itämerestä pyydettyä lohta tai perkaamattomana yli 17 sentin mittaista silakkaa voi syödä vain 1-2 kertaa kuussa. Merestä tai järvestä pyydettyä haukea voi syödä 1-2 kertaa kuussa.

Muita saman heimon lajeja

Seuraa meitä!

Tietoa kalastuksesta löydät osoitteesta: www.fishinginfinland.fi


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page