Kuvat: © Jouko Lehmuskallio - Kuvissa 1-5 isoaho-orvokki, 6-9 pikkuaho-orvokki
Aho-orvokki
Viola canina
- Heimo: Orvokkikasvit – Violaceae
- Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
- Korkeus: 8–40 cm. Varsi lehdekäs, rento–koheneva–pysty, haarova–haaraton.
- Kukka: Teriö lievästi vastakohtainen, sininen, sisäosista valkoinen (harvoin kokonaan valkoinen), n. 0,7–2,5 cm leveä; terälehtiä 5, alimmassa vihertävän kellanvalkoinen kannus. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin lehtihankagoissa, nuokkuvia.
- Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Ruusukkeeton. Lapa puikea–kapean herttamainen, tylppä tai lyhytsuippuinen, matalaan nyhälaitainen, jokseenkin kalju, kiiltävähkö, tyvilovi matala. Korvakkeet kapeanpuikeita, harvahampaisia.
- Hedelmä: 3-liuskainen kota.
- Kasvupaikka: Kuivat mäenrinteet, kuivahkot niityt, kedot, pientareet, tienvarret, avoimet metsät, lehdot, kulo- ja hakkuualueet, metsänlaidat, rantametsiköt, harjunrinteet, lehtoniityt, hakamaat.
- Kukinta: Touko–kesäkuu (ssp. canina); kesä–heinäkuu (ssp. montana).
Aho-orvokista erotetaan kaksi alalajia, välillä ne on tulkittu jopa kahdeksi itsenäiseksi lajiksi. Alalajit risteytyvät kuitenkin keskenään tuottaen lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, minkä vuoksi ne käsitellään saman lajin edustajina. Aho-orvokki tosin voi risteytyä monien muiden orvokkilajien kanssa.
Pikkuaho-orvokki (ssp. canina) on mätästävä, rentovartinen tai koheneva, runsaasti haarova ja pienikokoinen. Sen lehtilavat ovat kapean herttamaisia, alle kaksi kertaa leveytensä pituisia, paksuhkoja ja siniset kukat pienehköjä. Isoaho-orvokki (ssp. montana) on nimensä mukaisesti selvästi isompi, pystykasvuinen ja lähes haaraton. Sen lehtilavat kapeamman herttamaisia, noin kaksi kertaa leveytensä pituisia ja ohuita, kukat kookkaampia ja vaalean sinipunertavia. Alalajeista isoaho-orvokki on laajemmalle levinnyt: sen tapaa harjumetsissä, metsänreunoissa, kuivahkoilla niityillä ja rantatörmissä miltei koko Suomessa. Pikkuaho-orvokki on meillä selvästi harvinaisempi, etelärannikon ja Järvi-Suomen eteläisten osien kuivien, kivisten ja hiekkaisten niittyjen, ahojen ja ketojen kasvi.
Aho-orvokin voi sekoittaa sukulaiseensa metsäorvokkiin (V. riviniana). Lajien ekologia ja kasvupaikat poikkeavat jonkin verran toisistaan: aho-orvokki on sopeutunut käyttämään hyödykseen sukkession, kasvillisuuden kehityksen, alkuvaiheen vapaata kasvutilaa, eikä pidä varjostuksesta; metsäorvokki menestyy paremmin jo metsittyneillä paikoilla. Molempien lajien toleranssi on kuitenkin aika laaja, joten ne voivat kasvaa rinnakkainkin ja silloin risteytyvät helposti. Luonnonoloissa lajien erilaiset kasvupaikkamieltymykset ja osittain myös kukinta-aika on pitänyt ne yleensä erillään. Siellä missä ihminen on hakkuilla, laitumia raivaamalla ja teitä rakentamalla häirinnyt metsäluonnon tilaa, lajien raja-aidat ovat murtuneet ja sekamuodot ovat saattaneet jopa syrjäyttää paikallisesti puhtaat kannat.
