© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Ahokylmänkukka

Pulsatilla pratensis

  • Lat. synonyymi: Anemone pratensis
  • Nimi myös: Etelänkylmänkukka
  • Heimo: Leinikkikasvit – Ranunculaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty, heikosti mätästävä.
  • Korkeus: 5–25 cm. Varsi haaraton, täyteinen, karvainen, kukan alapuolella olevaa kiehkuraa lukuun ottamatta lehdetön, kukinnan jälkeen pitenevä.
  • Kukka: Kehä kapean kellomainen, punertavan tummanvioletti, 3–4 cm leveä. Kehälehtiä 6 kahdessa kiehkurassa, kaikki lähes samankokoisia, ulkopinnalta kiiltävän valkokarvaisia. Heteitä monta, ponnet keltaisia. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukka yksittäin vanan päässä, nuokkuva.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena, ruodillisia, ruodit karvaisia, kehittyvät kukinnan jälkeen. Lapa tav. 3 kertaa pariliuskainen. Liuskat kapeita, liuskoja lehdessä jopa 150. Ylälehdet kiehkurana kukan alapuolella, n. 30 kpl, tyvestä yhteenkasvaneita, leveähköjä, kärkiosasta niukkaliuskaisia, suoria, valkokarvaisia.
  • Hedelmä: N. 3 mm pitkä pähkylä, päässä 5–6 cm pitkä, karvainen ota. Pähkylöitä useita yhdessä.
  • Kasvupaikka: Hiekkaiset ja soraiset kedot, tienvarret. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Huhti–toukokuu.

Kylmänkukat ovat arokasveja, jotka levisivät maahamme jääkauden jälkeisen mannerilmaston ja harvan kasvipeitteen vallitessa. Tuolloin ne luultavasti olivat yhtä yleisiä ja runsaita kuin nykyäänkin esimerkiksi Itä-Euroopan aroilla. Metsien yleistyminen on ajanut kylmänkukat meillä ahtaalle, ja ne ovat säilyneet luonnossamme lähinnä kuivilla, paisteisilla harjunrinteillä ja vastaavilla kasvupaikoilla. Kulot, kevyt laiduntaminen ja muu lievä häirintä on niille vain eduksi, sillä sulkeutuneessa kasvipeitteessä ne eivät menesty.

Harvinaisia kylmänkukkia kasvaa luonnossamme alkuperäisenä kaksi lajia, hyvin harvinainen hämeenkylmänkukka (P. patens) ja hieman yleisempi kangasvuokko (P. vernalis). Verraten lähellä rajojemme ulkopuolella, Karjalan kannaksella ja Virossa, kasvavan ahokylmänkukan ilmaantumista Suomen puolella uumoiltiin jo pitkään. Havainnot osoittautuivat toistuvasti ohikukkineiksi kangasvuokoiksi, joiden kehälehdet olivat painuneet kukinnan jälkeen suppuun suojaamaan kehittyviä siemeniä, kunnes erään Saaristomeren linnakesaaren ketomaiselta pikkutieltä varmistettu havainto liitti ahokylmänkukan lopulta virallisesti flooraamme. Kylmänkukkien pähkylä päättyy emilehden vartalosta syntyneeseen pitkään, pehmeäkarvaiseen haiveneen, jonka kannattelemana siemenet voivat lentää ja levitä pitkiäkin matkoja. Suvun useimpien muiden lajien tapaan ahokylmänkukankin nykyinen levinneisyys on hyvin hajanainen ja esiintymät ovat kaukana toisistaan pieniä laikkuina sopivilla kasvupaikoilla. Suomessa luulisi riittävän ahokylmänkukalle soveltuvia kasvupaikkoja: esimerkiksi harjuilta ja salpausseliltä saattaisi hyvinkin löytyä uusia esiintymiä. Toisinaan ahokylmänkukkaa näkee myös innokkaiden harrastajien puutarhoissa, jotka saattaisivat toimia sillanpääasemana lajin Suomi-valloituksessa.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page