© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Amerikanhorsma

Epilobium adenocaulon

  • Nimi myös: Rusoamerikanhorsma
  • Lat. synonyymi: Epilobium ciliatum ssp. adenocaulon
  • Heimo: Horsmakasvit – Onagraceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Tyvellä paksulehtinen talvehtimisruusuke ja kuihtuneen lehtiruusukkeen jäänteet.
  • Korkeus: 30–120 cm. Varsi haaraton–haarova, harittavahaarainen, särmikäs, alaosasta kalju, yläosasta nysty- ja kaarikarvainen, usein punertava.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, vaalean purppuranpunainen (harvoin valkoinen), 3–7 mm leveä; terälehtiä 4, lovikärkisiä, selvästi verhiötä pitempiä. Verholehtiä 4, kaari- ja nystykarvaisia. Heteitä 8. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, luotti nuijamainen; sikiäin kehälehtien alapuolella, kaari- ja nystykarvainen. Kukinto pitkä, harsu terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella vastakkain (kukinnoissa kierteisesti), hyvin lyhytruotisia. Lapa kapeanpuikea–puikea, pyöreätyvinen, kalju, nirhalaitainen, tummanvihreä, usein punertava.
  • Hedelmä: Putkimainen, 4-lokeroinen, 5–8 cm pitkä kota. Siemenet lenninhaivenellisia, pitkittäisharjuisia, kaulallisia.
  • Kasvupaikka: Rannat, jokivarret, ojat, lammikot, puutarhat, tienvarret, hakkuualueet, joutomaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Haitallisuusluokitus: Haitallinen vieraslaji.

Amerikanhorsma kasvaa nimensä mukaisesti alkuperäisenä luonnonkasvina lähes koko Yhdysvaltain alueella ja Kanadan eteläosissa. Jotenkin kasvi keplotteli itsensä Eurooppaan ja alkoi levitä ilmastollisesti kotikontujaan vastaaville seuduille kuin kulovalkea. Sukulaistensa tavoin amerikanhorsma tuottaa hyvin runsaasti pieniä siemeniä, jotka haivenellisina voivat lentää tuulten mukana pitkiäkin matkoja. Suomen laji saavutti 1920-luvulla levitessään samoihin aikoihin sekä Ruotsista Länsi-Suomeen että Karjalasta Kaakkois-Suomeen, ehkä myös Baltiasta käsin Suomenlahden yli. Eri suunnista saapuneet amerikanhorsmat ovat vähän eri näköisiä ja pitkään niiden leviämistä saattoi seurata erikseen. Kasvin alkuperän erottaminen on usein edelleen mahdollista, joskin vaatii monien kasvinosien tarkkaa vertailua. Läntinen kanta on kookas, lähes haaraton ja paljon yleisempi, itäinen kanta on matalahko ja tyveltä haarova.

Nykyisin amerikanhorsma kasvaa jokseenkin yleisenä Vaasa–Kuopio–Joensuu-linjan eteläpuolella, leviämisrintaman pohjoisreuna kulkee jo Oulun–Kajaanin tienoilla. Nähtäväksi jää, pystyykö amerikanhorsma valloittamaan Lapinkin, vai jäävätkö Oulun leveyden esiintymät sen pohjoisrajaksi. Lajin useimmat kasvupaikat ovat ihmisen muuttamia märkiä, kosteahkoja ja aika kuiviakin ojanvarsia, joutomaita ja pientareita. Laji on kuitenkin löytänyt otollisia kasvupaikkoja myös etäämpänä asutuksesta rehevistä korvista, lähteiköistä, purojen, jokien ja järvien rannoilta. Amerikanhorsma on pelottavankin oivallinen esimerkki kasvista, joka on pystynyt raivaamaan tiensä jokseenkin luonnontilaisen kasvillisuuden joukkoon ja menestynyt siellä yhtä hyvin kuin alkuperäiset lajimme.

Uusissa tutkimuksissa amerikanhorsma luokitellaan usein vaalea-amerikanhorsman (E. ciliatum) alalajiksi. Tässä pidämme kuitenkin molemmat omina lajeinaan. Vaalea-amerikanhorsma on valkokukkainen, puhtaanvihreä ja jokseenkin yhtä laajalle levinnyt tulokas. Etelä-Suomessa kasvaa lisäksi harvinaisempi, vankkavartinen ja tiiviskukintoinen lännenhorsma (E. glandulosum, jota sitäkin monissa teoksissa pidetään vaalea-amerikanhorsman alalajina, ssp. glandulosum). Meikäläisestä suohorsmasta (E. palustre) amerikantulokkaat poikkeavat leveänsuikeiden, terävähampaisten lehtiensä perusteella.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page