Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio
Aurankukka
Agrostemma githago
- Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
- Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
- Korkeus: 30–60 cm. Varsi haaraton, karvainen.
- Kukka: Teriö säteittäinen, purppuranpunainen, n. 3 cm leveä; terälehtiä viisi, 2–3,5 cm pitkiä, matalaan lanttokärkisiä. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat tasasoukkia, teriötä pitempiä. Heteitä tav. 10. Emiö yhdislehtinen, 5-vartaloinen, 5-luottinen. Kukat varren päässä ja usein myös ylimmissä lehtihangoissa.
- Lehdet: Vastakkain, ruodittomia, tyvestä yhdiskasvuisia. Lapa tasasoukka, suippo, ehytlaitainen, karvainen.
- Hedelmä: Munanmuotoinen, 5-liuskaisesti aukeava kota, verhiöntorven sisällä.
- Kasvupaikka: Ruis- ja kesantopellot, kuivat pientareet, joutomaat, rautatiet, satamat. Myös koristekasvi.
- Kukinta: Kesä–heinäkuu.
Aurankukalla on vuosituhansien mittainen historia viljan rikkakasvina. Se on kasvanut jo Keski-Euroopan ensimmäisten, kivikautisten asumusten liepeillä. Tulivuoren tuhkaan hautautuneesta antiikin Pompeijistakin on löytynyt merkkejä siitä. Aurankukka oli aikaisemmin meilläkin varsin tavallinen rikka lounaissaariston ruispelloilla. Muualla Suomessa se esiintyi toisinaan jopa runsaana tulokkaana, varsinkin venäläisellä kauralla kylvetyissä pelloissa. Katovuosia seurannut siemenviljan tuonnin kasvu näkyi myös aurankukan yleistymisenä.
Koko kasvissa, etenkin sen siemenissä on myrkyllisiä yhdisteitä, jotka viljan sekaan joutuessaan pilasivat jauhot: ruuasta tuli pahanmakuista, runsas määrä aiheutti pahoinvointia ja pahempiakin seuraamuksia – jo viiden siemenen väitettiin johtavan kuolemaan hengityselinten halvaantuessa. Monien yksivuotisten kasvien tapaan aurankukankin siementuotanto on suuri: yksi ainoa yksilö voi tuottaa jopa yli 2500 siementä. Maanmuokkaus pelloilla piti olot yksivuotiselle kasville suotuisina, ja se lienee talvehtinut ainakin osittain viljalaareissa kylvösiemenen seassa. Sadan viime vuoden aikana viljelytapojen muutokset, etenkin tehokas siemenviljan puhdistus, ovat koituneet tämänkin erikoistuneen peltorikan kohtaloksi ja se hävisi lähes olemattomiin 1960-luvulla.
Nykyään aurankukkaa tavataan satunnaisena uustulokkaana koko Suomessa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta rautateillä, satamissa, kuivilla pientareilla ja joutomailla. Sen näkeminen vaatii kuitenkin hyppysellisen hyvää onnea, eikä moni innokas kasviharrastajakaan ole päässyt ihailemaan aurankukkaa luonnossamme. Aurankukkaa ja etenkin sen sukulaista siroaurankukkaa (A. gracile) kasvatetaan nykyisin myös koristekasvina. Lajit erottaa helposti verhiönliuskoista, jotka siroaurankukalla ovat teriötä lyhemmät, aurankukalla pidemmät.
