© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Harmio

Berteroa incana

  • Nimi myös: Idänharmio
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 2- tai joskus monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–50 cm. Varsi haarova, tyvestä puutunut, karvainen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1 cm leveä; terälehtiä neljä, 5–6 mm pitkiä, syvään 2-liuskaisia. Verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 2 lyhyttä ja 4 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, alimmat pitkäruotisia, ylemmät ruodittomia. Lapa suikea, lähes ehytlaitainen, molemmin puolin tähtikarvainen.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, kapeansoikea, pullea, tähtikarvainen, 6–8 mm pitkä, yläviisto litu, jonka kärjessä 2–3 mm pitkä ota. Lituperä vinosti ylöspäin suuntautunut, karvainen, n. 5 mm pitkä.
  • Kasvupaikka: Teiden ja ratojen varret, ratapihat, penkereet, vallit, vanhat kasarmialueet, kedot, hietikot, joutomaat, teollisuus- ja lastausalueet, kaatopaikat, satamat.
  • Kukinta: Heinä–syys(–loka)kuu.

Harmion tieteellinen ja suomenkielinen nimi kuvaavat tähtikarvojen peittämän kasvin yleisväritystä – mitään harmia tai haittaa lajista ei ainakaan Suomessa ole, päinvastoin sitä on joskus käytetty koristekasvina. Karvapeite on sopeuma lajin kuiville kasvupaikoille: se pidättää hyvin sade- ja kastepisaroita sekä vähentää haihduntaa. Laajahkoina, harmaina kasvustoina harmio kiinnittää kasveihin vihkiytymättömänkin huomion: laji kukkii suhteellisen pitkälle kesään ja siemenet karisevat usein vasta talvella.

Harmion alkuperäinen levinneisyysalue sijoittuu Etelä-Venäjän kuiville, mantereisille aroille, josta laji levisi Suomeen 1800-luvulla Venäjän vallan aikaan. Suomen suuriruhtinaskunnalla ei ollut omaa armeijaa, vaan varuskuntien väki koostui venäläisjoukoista. Sotaväen sijoituspaikkoihin tuotiin ajoittain rehua ja viljaa pitkien matkojen takaa ja mukana kulkeutui monien kasvien siemeniä aivan uusille seuduille. Parhaimmillaan kasarmien nurkilla kasvoi kymmeniä venäläistulokkaita. Useimmat ovat vuosikymmenien ja -satojen vieriessä hävinneet, mutta kourallinen onnistui kotiutumaan luontoomme pysyvästi. Harmio on edelleen leimallinen osa vanhojen varuskuntakaupunkien luontoa esimerkiksi Haminassa, Lappeenrannassa, Hämeenlinnassa, Turussa ja Tampereella. Venäläisajan kasarmialueilta ja varuskuntien nurmilta kasvi on kyennyt leviämään lähiympäristön kuiville joutomaille, pientareille, hietikoille ja kedoille. Jäitse tai lintujen mukana se on saavuttanut kasvupaikkoja jopa saaristossa. Arokasvina harmio sietää yllättävän hyvin paitsi kuivuutta, myös kulutusta ja sietää jopa ruohonleikkuuta. Nykyinen pohjoisin pysyvä esiintymä lienee Oulun korkeudella. (Pohjoisemmassakin lajia on tavattu, mutta ei pysyvästi.)

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page