© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Herttakaksikko

Neottia cordata

  • Lat. synonyymi: Listera cordata
  • Heimo: Kämmekkäkasvit – Orchidaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vaakasuora.
  • Korkeus: 10–20 cm. Varsi haaraton.
  • Kukka: Kehä vastakohtainen, vihertävä–ruskehtava–punertava, n. 0,5 cm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, joista 1 erikoistunut huuleksi. Huuli kehässä alapuolella, kannukseton, kärjestään syvään 2-liuskainen. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, luotteja 2. Kukinto lyhyt, harsu, 3–14-kukkainen terttu.
  • Lehdet: Lehtiä 2 vastakkain varren puolivälin alapuolella, ruodittomia, sepiviä. Lapa leveän herttamainen, ehytlaitainen, silposuoninen, päältä kiiltävä, alta harmaanvihreä.
  • Hedelmä: Lähes pallomainen, kellertävä, pystyhkö kota. Siemenet pölymäisen pieniä.
  • Kasvupaikka: Havumetsät, puronvarret, soistumat, suonlaiteet.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Melko tavallinen, mutta pikkuruinen ja huomaamattoman vihertävä herttakaksikko haastaa kasviharrastajan venyttämään havaintokykynsä äärimmilleen. Lajin löytämistä helpottaa, jos tietää mistä etsiä: varmimpia paikkoja Etelä-Suomessa ovat mustikkaa kasvavat, soistuvat kuusikorvet; pohjoisessa kasvupaikat ovat usein hivenen kuivempia, tosin yleensä myös ravinteisempia. Herttakaksikko kasvaa harvoin yksin, joten yhden yksilön havaittuaan kannattaa tutkia sen ympäristöäkin. Lajin tapa esiintyä laikkuina johtuu kasvullisesta lisääntymisestä: ohuen, sammalikossa suikertavan rönsyn päähän kehittyy jälkisilmu, josta versoo uusi kasvi, joka lähettää taas uuden juurirönsyn ja niin edelleen.

Herttakaksikon kukat ovat – kuten pölyttäjänsä, harso- ja sienisääsket – varsin pieniä. Sienisääsket keräävät mettä lähinnä hengenpitimikseen, eivät jälkeläistensä ravinnoksi. Siinä missä ne häviävät vaikkapa mehiläisille ahkeruudessa, voittavat ne kuitenkin määrässä, pitkäikäisyydessä ja herttakaksikolle kanssa yhtenevissä ympäristövaatimuksissa. Herttakaksikon kukat ovat läheltä katsottuna varsin kauniit ruskean, vihreän ja tummanpunaisen sävyineen; tuoksu on ihmisnenään epämiellyttävä, lähinnä pilaantunutta ruokaa muistuttava. Kukan huulen uurteessa on kasvin kokoon nähden runsaasti mettä. Valtaosa kukista kehittyy kodiksi, joskin muutosta voi olla vaikea päällepäin havaita. Hyvä siementuotantokaan ei ikävä kyllä herttakaksikkoa auta, jos sen elinympäristöt katoavat. Laji vaatii tasaisen kostean pienilmaston, joten avohakkuu ja ojitus ovat sille tuhoisia. Se onkin niukentunut voimakkaasti menetettyään suuren osan vanhoista kasvupaikoistaan – ainakin tilapäisesti. Kämmeköille tyypilliseen tapaan herttakaksikko voi ilmestyä kuin tyhjästä, kunhan metsän vain annetaan varttua riittävän vanhaksi.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page