© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Hietalituruoho

Arabidopsis arenosa

  • Nimi myös: Hietapitkäpalko
  • Lat. synonyymi: Arabis arenosa, Cardaminopsis arenosa
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 1- tai 2-vuotinen, harvoin monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 15–30 cm. Usein monivartinen, varsi haarova, alaosasta karvainen, usein punasävyinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen–punertava (joskus vanhemmiten sinipunainen), n. 1 cm leveä; terälehtiä neljä, 5–8 mm pitkiä. Verholehtiä 4, pulleatyvisiä. Heteitä 6, joista 2 lyhyttä ja 4 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Ruusukelehtien lapa pariliuskainen, karvainen, alapuolelta usein punertava, päätöliuska iso, kulmikas–pyöreähkö. Varsilehtien lapa kapeansoikea, laidasta isohampainen–lähes ehytlaitainen.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, hieman käyrä, litteä, 2–4 cm pitkä, siirottava litu. Lituperä 1/4–1/5 lidun pituudesta, päässä selvä kukkapohjuspaksunnos.
  • Kasvupaikka: Radanvarret ja ratapihat, maantienvarret, satamat, pihat, hiekkakentät, sorakuopat, joutomaat, kesannot, joskus soraiset joenrannat.
  • Kukinta: Touko–heinäkuu.

Hietalituruohon alkuperäistä kotiseutua ovat Keski-Euroopan kuivat rinneniityt ja pientareet. Sitä on tavattu Suomesta jo toista sataa vuotta sitten, mutta varsinaisesti laji kotiutui vasta jatkosodan aikaan. Saksan armeijan mukana Pohjois-Suomeen levisi useita kymmeniä keskieurooppalaisia kasvilajeja, mutta useimmat niistä hävisivät nopeasti. Hietapitkäpalko saavutti sodan aikana sopivia sillanpääasemia joukkojen huoltokuljetusten lastaus- ja varastointipaikoilta sekä kasarmialueilta. Seuraavien 50 vuoden aikana se alkoi levitä maantienvarsille, ratapenkereille ja sorakuoppiin Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosiin ja Lapin maakunnan eteläosiin. Todennäköisesti Suomeen levinnyt kanta on lähtöisin vuoristoseudulta, jonka ilmasto vastaa pohjoissuomalaista. Ratavarsia pitkin hietalituruoho on alkanut levitä myös etelään päin ja sitä tavataan säännöllisesti Ruuhka-Suomenkin ratapihoilla, mutta tuskin missään vakituisena.

Hietalituruoho talvehtii lehtiruusukkeen avulla ja on siksi valmis kukkimaan joskus jo toukokuussa. Sepelöidyt radanvarret ja ratapihat eivät useimpia kotimaisia kasvejamme miellytä, joten hietalituruoho saa kukkia miltei vailla kilpailijoita. Pohjoisessa Suomessa laji on nykyisin jo niin yleinen ja runsas, ettei kasveista kiinnostunut voi olla sitä huomaamatta. Muukalaisalkuperääkin on vaikea uskoa ja itse asiassa laji on kasvanutkin jääkauden loppuvaiheissa luonnonkasvillisuutemme joukossa jossain Salpausselkien hiekkaisilla törmillä. Se risteytyi hentolituruohon (A. thaliana) kanssa, risteytymän kromosomisto kaksinkertaistui ja kun takaisinristeytyminen kantavanhempiin estyi, kehittyi ruotsinlituruoho (A. suecica). Lajit poikkeavat toisistaan mm. hietalituruohon vanhemmiten sinipunertavan värityksen sekä ruusukelehtien syväliuskaisuuden, voimakaskarvaisuuden ja isokokoisen päätöliuskan suhteen. Lisäksi ruotsinlituruohon terälehtien tyvi ja verholehdet ovat kellertäviä; hietalituruohon terälehdet ovat puhtaanvalkoisia ja verholehdet vihreitä.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page