Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio
Hiirenvirna
Vicia cracca
- Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
- Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko ohut. Maarönsyinen.
- Korkeus: 20–100 cm. Varsi rento, kiipeilevä, haarova, särmikäs, kalju–lyhytkarvainen.
- Kukka: Teriö vastakohtainen, sininen–sinivioletti, 8–12 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alimmaisena kahdesta lehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, alin liuska verhiöntorven mittainen. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Kukinto pitkäperäinen, tiheä, 10–30-kukkainen terttu.
- Lehdet: Kierteisesti, lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 6–12-parinen, kärhellinen. Lehdykät kapeanpuikeita–tasasoukkia, ehytlaitaisia. Korvakkeet 2-liuskaiset.
- Hedelmä: 10–25 mm pitkä, litteähkö, kalju, ruskea, 1-lokeroinen, 4–8-siemeninen palko.
- Kasvupaikka: Niityt, tienvarret, pientareet, joutomaat, rannat, metsänreunat, ruohoiset metsät.
- Kukinta: Kesä–elokuu.
Hiirenvirna on tutuimpia hernekasvejamme ja yksi kaikkein yleisimmistä niittyjen lajeista. Alkuperäisenä se on kasvanut meillä ainakin merenrannoilla, kenties myös suurten vesistöjen varsilla. Merenrantamuoto erottuu ihmisen vaikutuspiirissä viihtyvistä sukulaisistaan usein helposti tiheämmästä karvoituksesta ja eloisamman värisistä kukistaan.
Hiirenvirnan rento varsi kiipeilee kohti valoa muuhun kasvillisuuteen nojaillen ja tukeutuen. Varren kannattelussa auttavat lehtien päässä olevat kärhet, keskisuonista muodostuneet tarttumaelimet. Kun ne aistivat kiinteän pinnan, kasvu kosketuskohdassa pysähtyy, mutta kiihtyy vastakkaisella sivulla. Näin kärhi ensin käyristyy ja lopulta kiertyy kohteen ympärille. Tämän tuen varassa virna kurottaa yhä ylöspäin kilpailemaan auringonvalosta. Kiipeilytaidon ansiosta sen ei tarvitse käyttää ravinteita ja energiaa paksumman varren kasvattamiseen. Hiirenvirna tukeutuu lisäksi maarönsyihinsä, jotka sitovat kasvuston maaperään laajalle alueelle. Tuloksena on vihreä sekamelska, josta nousevat esiin violetit kukkatertut. Ne ovatkin poikkeuksellisen näkyvät: useimpien virnojen kukat ovat 2–5 kukan ryhmissä, mutta hiirenvirnan tertuissa on jopa 40 perhomaista kukkaa. Lajin hedelmä, palko, on heimolle yhtä tunnusomainen kuin kukkakin. Niissä kypsyy pallomaisia, sitkeäkuorisia siemeniä, joita kansa on pienen kokonsa vuoksi kutsunut hiiren herneiksi. Vaikka siemenistä ei vatsan täytteeksi olisikaan, niitä ei kannata käydä edes maistamaan, sillä ne ovat lievästi myrkyllisiä.
Hiirenvirna on monivuotinen, jonkin verran myrkyllinen kasvi. Sen varret ovat rentoja, särmikkäitä, haarovia ja kiipeileviä. Lähellä maanpintaa kasvavien rönsyjen versojuuret saattavat ulottua melko syvälle (30 cm) maahan. Tämä selittää osaltaan hiirenvirnan menestymisen mitä erilaisimmilla maaperillä, kivennäismaista happamiin turvemaihin. Maatalouden piirissä hiirenvirna viihtyy parhaiten erilaisilla niityillä ja kesannoilla, viljapelloilla sekä juurikasmailla.
