© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Hullukaali

Hyoscyamus niger

  • Heimo: Koisokasvit – Solanaceae
  • Kasvumuoto: Yleensä 2-vuotinen (harvoin 1-vuotinen) ruoho.
  • Korkeus: 15–100 cm. Varsi niukkahaarainen, tiheälehtinen, tahmea, tiheään karvainen.
  • Kukka: Hieman vastakohtainen. Teriö ruskehtavankeltainen, yleensä sinipunasuoninen, yhdislehtinen, leveän suppilomainen, lyhyttorvinen, 5-liuskainen, 20–30 mm leveä. Verhiö yhdislehtinen, kellomainen, 5-liuskainen, hedelmävaiheessa suureneva ja tyvestä pullistuva, liuskat piikeiksi kovettuvia. Heteitä 5, yhteenkasvettuneita teriön torveen. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tiheä, hedelmävaiheessa pitenevä yksihaarainen viuhko.
  • Lehdet: Ensimmäisenä vuonna tyviruusukkeena, toisena yleensä vain kierteisesti. Ruusukelehdet ruodillisia, varsilehdet sepiviä. Lehtilapa soikea–puikea, isohampainen–parihalkoinen.
  • Hedelmä: Ruukkumaisen verhiön suojaama kannellinen, 1,5 cm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Joutomaat, tienvarret, pihat, puutarhat, multakasat, pellot, kirkkomaat, rauniot, myllyt, satamat.
  • Kukinta: Kesä–syyskuu.

Hullukaali kasvaa usein vanhan asutuksen tai linnoitusten ympäristössä. Sen siemenet voivat säilyttää itämiskykynsä hyvin kauan: hullukaalin siementen on todettu varmasti säilyttäneen itävyytensä 118 vuotta ja todennäköisesti paljon kauemminkin. Itääkseen siemenet vaativat korkeaa lämpötilaa, ja vähäinenkin varjostus estää itämisen. Kun maata kaivetaan, siemenet heräävät ruususenunestaan. Ensimmäisenä vuotena hullukaali kehittää kookkaan lehtiruusukkeen, joka voi ensi näkemältä tuoda mieleen kaalin – lehtien nystykarvojen tahmeus, silmiinpistävä hapsikarvaisuus ja omituinen tuoksu saa kyllä kasveja tuntemattomankin pian toisiin ajatuksiin. Toisena – ja viimeisenä – elinvuonnaan kasvi kukkii. Tällöin lehtiruusukkeen lehdet ovat lakastuneet. Kellanruskean–mustankirjavat kukat houkuttelevat luultavasti lähinnä raatokärpäsiä pölyttämään kasvia. Parhaimmillaan maljakkomaisissa kodissa kypsyy kymmeniätuhansia siemeniä, jotka karisevat vähän kerrassaan ympäristöön.

Hullukaali on erittäin myrkyllinen. Koko kasvi sisältää mm. myrkyllisiä tropaniinialkaloideihin kuuluvia hyoskyamiinia, atropiinia ja skopolamiinia, siemenissä vielä joukko vähemmän vaarallisia alkaloideja. Hullukaali olikin keskiajalla myrkynsekoittajien suosikkeja heti ukonhatun jälkeen. Lievä myrkytys aiheuttaa hulluuteen viittaavia oireita. Moni noitarovioilla poltettu nainen oli ehkä käyttänyt hullukaalia ja uskonut voivansa lentää tai tavanneensa paholaisen. Vaikka hullukaali on varsin myrkyllinen, sen lääkinnälliset ominaisuudet on tunnettu jo vuosituhansia. Kasvia arvostettiin erityisesti kirurgisissa toimenpiteissä välttämättömänä narkoottisena aineena. Hullukaalin uskottiin tepsivän monenlaisiin vaivoihin, merisairaudesta korvakipuihin ja reumasta hammassärkyyn. Kasvin tehoaineet ovat yhä tärkeitä lääkeaineita: skopolamiinia käytetään matkapahoinvointilaastareissa ja atropiini on puolestaan silmälääkäreiden vakiovarusteita.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page