© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Huopakeltanot

Pilosella Pilosellina -ryhmä

  • Nimi myös: Huopavoikeltanot
  • Pikkulajeja: Mäkikeltano (mäkivoikeltano, P. peleteriana tai P. officinarum ssp. peleteriana), Huopakeltano (huopavoikeltano, P. officinarum tai P. officinarum ssp. pilosella)
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Sikurikasvit – Cichorioideae (aiemmin Sikurikasvit – Cichoriaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Usein rönsyllinen, joskus lyhytrönsyinen–rönsytön.
  • Korkeus: 5–25(–40) cm. Varsi haaraton, karvainen, vähälehtinen–lehdetön, vanamainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat tav. 1,5–2 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat vaalean–tummankeltaisia (uloimmat usein alta punajuovaisia), kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä, suippoja–suipohkoja, vaihtelevasti tähti-, hapsi- ja nystykarvaisia. Mykerö yksittäin vanan latvassa.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja joskus varrella kierteisesti, lähes ruodittomia. Lapa soikea–suikea–vastapuikea, ehytlaitainen, (joskus pienihampainen), päältä hapsikarvainen (joskus hapsikarvaton), alta tiheään ja joskus päältäkin tähtikarvainen.
  • Hedelmä: Liereä, uurteinen, 1,5–2,5 mm pitkä pähkylä, jonka päässä vaalean kellanruskeita hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Ahomaat, niittytörmät, tienvarret, pientareet, pihat, kalliot, hiekkakedot, valoisat rinteet.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu. (Saattaa paikoin kukkia vielä myöhään syksyllä.)

Keltanot ovat yksi monimuotoisimmista kasviryhmistämme. Niiden siemenaihe kehittyy siemeneksi ilman toisesta kasvista tullutta siitepölyä ja jälkeläiset ovat siten emonsa klooneja. Pienetkin perinnölliset poikkeamat ovat johtaneet uusien, säilyvien muotojen syntyyn. Tällaisia pikkulajeja on kuvattu yhteensä jo tuhansia. Harakankeltanot (Pilosella) erotettiin alun perin yhtenäisestä keltanoiden joukosta, sillä ne muodostavat selkeän, oman sukunsa lehtiruusukkeellisia vanakasveja, jotka lisääntyvät myös suvullisesti.

Usein harakankeltanot jaetaan kahteen ryhmään: huopakeltanoilla (Pilosellina) on vain yksi mykerö, hiirenkeltanoilla (Cauligera) monta. Suku voidaan jakaa myös pariinkymmeneen suurlajiin, joista Suomen luonnossa tavataan kymmenkunta. Näiden suurlajienkin sisällä on paljon monimuotoisuutta ja osa niistä risteytyy jopa toisten suurlajien kanssa.

Meikäläinen huopakeltano jaetaan joko lajin Pilosella officinarum alalajeiksi tai vaihtoehtoisesti näitä muotoja voidaan pitää omina lajeinaan (esim. mäkikeltano, P. peleteriana tai P. officinarum ssp. peleteriana ja huopakeltano, P. officinarum tai P. officinarum ssp. pilosella). On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä ihmisen tekemä jako on täysin keinotekoinen: huopakeltano ei ole laji samalla tapaan kuin kasveista tai eläimistä yleensä ajatellaan, vaan hyvin monimuotoinen lajiryhmä, johon kuuluu noin 150 pikkulajia. Näiden usein äärimmäisen pienet erot ovat vain erikoisasiantuntijoiden tiedossa, joten valtaosalle kasvitieteilijöistä ja -harrastajista huopakeltanon jakaminen tunnistettaviin isompiin yksiköihin on mielekkäämpää. Laajasti rajattuna huopakeltano on helposti tunnistettava.

Huopakeltano kasvaa kuivilla, aurinkoisilla kasvupaikoilla, kuten kallio- ja hiekkakedoilla ja viihtyy myös vanhan kulttuurin läheisyydessä. Varjoiset kasvupaikat eivät kelpaa lainkaan, vaan valoa on oltava runsaasti. Sopivilla paikoilla huopakeltanot levittäytyvät laajaksi, maata tiheänä mattona verhoavaksi laikkukasvustoksi, joka usein kiinnittää huomiota jo etäältä hopeanharmaine lehtineen ja eloisan keltaisine mykeröineen.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page