© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Idänkeulankärki

Oxytropis campestris ssp. sordida

  • Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Pääjuuri pysty, vahva, kärjestään monihaarainen.
  • Korkeus: 10–20 cm. Varsi tyveltä puutunut vanhojen lehdentyvien peittämäksi juurakoksi, tyveltä runsaasti haarova, kukintoranka lehdetön, karvainen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, kellanvalkoinen tai harvoin sinertävä, n. 15 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet, alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho), venho suippo, sinivioletin sävyinen, otakärkinen. Verhiö 5-liuskainen, mustakarvainen. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto lehtihankainen, pitkäperäinen, tiheä, 5–15-kukkainen terttu.
  • Lehdet: Ruusukkeena, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 8–15-parinen, päätölehdykkäinen. Lehdykät suippoja, ehytlaitaisia, karvaisia. Korvakkeet yhteenkasvaneet.
  • Hedelmä: 15–20 mm pitkä, suippo, pullea, mustakarvainen, 2-lokeroinen, pysty palko.
  • Kasvupaikka: Harjumetsät, jokirannat, tienvarret, kalliot, tunturikankaat.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Idänkeulankärjen eriskummallisen kuuloinen nimi on suomennettu sen tieteellisestä nimestä. Nimen pohjana ovat olleet kreikan kielen sanat oxys, ‘terävä’ ja tropis, ‘keula’ tai ‘kärki’, jotka viittaavat teriön suippoon, otapäiseen venhoon. Suomalaisen nimen etumääre kertoo lajin levinneen meille idästä, pian viimeisen jääkauden jälkeen noin 10.000 vuotta sitten. Laji levisi meille ilmeisesti kahtaalta, sekä Kuolan niemimaalta että Karjalan kannakselta. Muisto kahdesta alkuperästä näkyy vieläkin idänkeulankärjen kukkien värissä. Pohjoisessa sinertävä kukan väri on selvästi hallitseva, etelässä puolestaan kellertäväkukkaiset yksilöt ovat ylivoimaisena enemmistönä. Sääntöihin löytyy toki aina silloin tällöin poikkeuksia. Yleensä laji kasvaa tuntureilla, mutta meillä sen vanhin jalansija on Itä-Suomen reunamoreeneilla ja hiekkaharjuilla. Idänkeulankärki suosii etenkin jyrkkiä, etelään antavia paisterinteitä. Lajin nykyinen levinneisyys on laikuttaista, mikä lienee seurausta aikaisemmin yhtenäisen esiintymisalueen pirstoutumisesta. Pitkänmatkan leviäminen harjulta toisella vaikuttaa ainakin epätodennäköiseltä, sillä tämän talventörröttäjänä säilyvän kasvin kookkaat ja painavat siemenet putoavat usein aivan emokasvin lähelle. Leviämisvaikeudet eivät kuitenkaan ole estäneet sitä siirtymästä ihmisen avustuksella aivan uusille kasvupaikoille teiden leikkauksiin, pientareille ja sorakuoppiin.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page