Persiansinililja, S. mischtschenkoana Persiansinililja, S. mischtschenkoana Persiansinililja, S. mischtschenkoana

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Idänsinililja

Scilla siberica

  • Heimo: Parsakasvit – Asparagaceae
    (aiemmin Hyasinttikasvit – Hyacinthaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Sipuli pieni, munanmuotoinen, tummanviolettikuorinen.
  • Korkeus: 15–25 cm. Varsi särmikäs tai litteä, lehdetön vana.
  • Kukka: Kehä säteittäinen, taivaansininen–tummansininen (harvoin valkoinen), 25–30 mm leveä, lähes erilehtinen. Kehälehtiä 6 kahtena samanlaisena kiehkurana. Heteitä 6, palhot leveitä, litteitä, ponnet sinisiä (valkoteriöisillä keltaisia). Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto 2–5-kukkainen harsu latvaterttu, kukat nuokkuvia, kukissa joskus pienet valkoiset tukilehdet.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena, 2–5 kpl. Lapa tasasoukan suikea, keulakärkinen, litteä, silposuoninen, ehytlaitainen.
  • Hedelmä: Pallomaisen pyöreä, 3-lohkoinen, 8–10 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Pihat, puistot, puutarhat, pensasaidat, tienvarret, lehtimetsät. Koristekasvi, viljelyjäänne ja -karkulainen.
  • Kukinta: Huhti–kesäkuu.

Idänsinililja on tieteellisestä nimestään huolimatta kotoisin Siperiaa lännempää ja etelämpää, Länsi-Aasian metsistä ja pensaikoista. Laji on kotiutunut meille hyvin ja värjää kukinnoillaan varsinkin Etelä-Suomen keväisiä nurmikoita ja asutuksen lähimaastoja. Sinililjaa alettiin viljellä meillä tiettävästi melko myöhään, vasta 1800-luvulla. Suunnannäyttäjinä tämänkin kasvin kotiuttamisessa toimivat vallasväen kartanoiden ja huviloiden puutarhat, joiden ympärillä kasvi usein edelleen kasvaa elinvoimaisena, vaikka itse rakennukset olisivatkin kadonneet historian hämäriin. Myöhemmin idänsinililjan viljely levisi myös tavallisen kansan pientalojen ja kesämökkien pihoille, siirtolapuutarhoihin ja hautausmaille – ja sittemmin karkasi niistä luontoomme.

Idänsinililja kukkii varhain keväällä, jopa huhti–toukokuussa. Se kasvaa korkeintaan vaaksan mittaiseksi, joten se kiirehtii yhteyttämään ennen kuin kookkaammat kasvit jättävät sen varjoonsa. Koko sinililja on myrkyllinen ja siitä on valmistettu mm. rotanmyrkkyä. Monien myrkkyjen tapaan sinililjan alkaloideillakin on kääntöpuolensa ja oikein annosteltuna niitä on käytetty sydänlääkkeinä. Idänsinililjaan on liitetty monenlaisia uskomuksia, joista vanhimmat saattavat periytyä antiikin ajoista saakka: sinililjojen suvun tieteellinen nimi viittaa kreikkalaisessa mytologiassa esiintyneeseen Skylla-jumalattareen, kaunottareen, joka noiduttiin kauheaksi merihirviöksi. Taikauskoinen kansa piti sinililjaa pitkään noitien ja pahojen henkien kukkana, jonka päälle ei uskaltanut edes astua. Tuskinpa kenelläkään on sydäntä tallata tätä kevään sanansaattajaa, vaikka sen kauneudesta voisikin nauttia henkiolentoja pelkäämättä.

Persiansinilija & Pikkusinililja

Scilla mischtschenkoana & Scilla bifolia

Idänsinililja on ylivoimaisesti yleisin Suomessa tavattavista sinililjoista. Pari muutakin lajia voi talven yli meillä selvitä: persiansinililja ja pikkusinililja. Persiansinililjan kukat ovat vaaleansinisiä, ponnet keltaisia. Kukinnan alkuvaiheessa kasvin korkeus on vain noin 5 cm, mutta kukinnan aikana se kasvaa noin 15–20 cm:n mittaiseksi. Pikkusinililja on suomalaisen nimen mukaisesti pienehkö, runsaskukkainen ja tieteellisen lajiepiteetin mukaisesti yleensä 2-lehtinen. Kukat ovat sinisiä (joskus valkoisia), ponnet tummansinisiä. Persiansinililja saattaa aloittaa kukintansa meillä Suomessa jo maaliskuussa, pikkusinililja huhtikuussa, eli ne molemmat ovat idänsinililjaa varhaisempia kukkijoita.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page