© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Illakko

Hesperis matronalis

  • Nimi myös: Tarhaillakko
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen (joskus 2-vuotinen) ruoho.
  • Korkeus: 40–80 cm. Varsi yleensä kukintoon asti haaraton, karheakarvainen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, sinipunainen–punainen–valkoinen, n. 1,5 cm leveä; terälehtiä 4, n. 15 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 2 lyhyttä ja 4 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu. Kukat hyväntuoksuiset.
  • Lehdet: Kierteisesti, lyhytruotisia. Tyvilehtien lapa puikea, yleensä sahalaitainen, tav. karvainen, varsilehtien lapa puikea–suikea, suippokärkinen, harvaan hammaslaitainen.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, hieman käyrä, lähes liereä, siementen välistä heikosti kuroutunut (kaventunut), 7–10 cm pitkä, siirottava litu. Lituperä n. 1,5 cm.
  • Kasvupaikka: Pihat, puistot, puutarhat, pensaiden alustat, kaupunkimetsiköt, lehdot, joutomaat, kaatopaikat. Koristekasvi, viljelyjäänne ja -karkulainen.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.

Illakko on alun perin kotoisin paljon Suomea etelämpää Euraasiasta, mutta kuitenkin sen verran korkeilta mailta, että menestyy hyvin ilmastossamme. Kasvia on viljelty ainakin 1600-luvulta lähtien. Illakkoa käytettiin jonkin verran rohtojen ja öljyn valmistukseen, mutta pääasiassa sitä on viljelty silmäniloksi ja pihapiirin kaunistukseksi.

Vanhojen maatiaisperennojen aatelistoon kuuluvaa illakkoa ei ole mitään syytä hylkiä nykyäänkään, sillä se kukkii pitkään ja uskomattoman runsaasti. Näyttävimmillään se on isoina ryhminä. Illakon suvun tieteellinen nimi tulee kreikan sanasta hesperia, ilta, jolloin kukat avautuvat ja alkavat erittää voimakasta orvokkimaista tuoksua. Pölyttäjähyönteiset eivät voi vastustaa tuoksua, mutta kyllä se ihmisnenääkin miellyttää. Ihanan tuoksunsa takia illakot kannattaa istuttaa ikkunan läheisyyteen, jotta kasveista voi nauttia lämpiminä suviöinä. Illakko on kova sana etenkin yöperhosten keskuudessa ja houkuttelee hyvin esimerkiksi yökkösiä ja kiitäjiä, joiden surina kantautuu kasvustoista hämärän laskeuduttua.

Illakko kylväytyy itsekseen kasvupaikalleen, säilyy oman onnensa nojassa ja leviääkin sukkelasti sekä puutarhan aukkopaikkoihin että sen ulkopuolelle vihantiin metsiin ja pensaikkoihin. Karkulaisia on eniten pientaloalueiden, siirtolapuutarhojen ja viljelypalstojen ympäristössä. Laajimmin laji on kotiutunut Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, melko paljon esiintymiä on myös Etelä-Hämeessä. Pohjoisimmat villiytyneet illakot tunnetaan Keski-Suomesta, tosin Pohjanlahden rannikolla laji ulottaa alueensa paljon pidemmälle pohjoiseen kuin sisämaassa.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page