Pikkukarpalo

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Isokarpalo

Vaccinium oxycoccos

  • Heimo: Kanervakasvit — Ericaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen varpu.
  • Korkeus: Noin 5 cm, maanmyötäiset versot 10–80 cm pitkiä. Varsi rento, suikertava, rihmamainen, kärkiosa hienokarvainen.
  • Kukka: Teriö ratasmainen, 6–10 mm leveä, punainen–vaaleanpunainen, yhdislehtinen, hyvin syvään 4–5-liuskainen. Liuskat kääntyneet taaksepäin. Verholehtiä 4, hienokarvaisia. Heteitä 4 tai 8. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto 2–4-kukkainen ryhmä haarojen kärjissä; kukkaperät pitkiä, pystyjä, karvaisia.
  • Lehdet: Kierteisesti, lyhytruotisia, talvehtivia. Lapa soikea–puikea, suippo, nahkea, päältä tummanvihreä ja kiiltävä, alta vaalea, laita ehyt, taakäänteinen.
  • Hedelmä: Pallomainen, 10–15 mm leveä, tummanpunainen, mehukas, hapan, pakkasten jälkeen makeutuva (pohjus)marja.
  • Kasvupaikka: Karuhkot nevat, rämeet ja korvet.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Karpalo on yksi harvoja karuilla soilla rahkasammalen pinnalla menestyviä kasveja. Sen vanhimmat osat hautautuvat hiljalleen turpeen sekaan, mutta hennot varret suikertavat pinnalla. Kilpailijoiden puuttuessa karpalon ei tarvitse kurotella kohti valoa ja ainoastaan kukat kohoavat suon pinnasta pölyttäjiä houkuttelemaan – nekään eivät viittä senttiä korkeammalle. Isokarpalo on soittemme tärkeimpiä hyötykasveja, jonka marjojen hehtaarisato voi olla jopa useita satoja kiloja. Parhaiten karpaloa kertyy erilaisilta märiltä avosoilta, saraisilta ja lyhytkortisilta nevoilta sekä rahkarämeiltä.

Karpalon marjoista voidaan valmistaa mehua, hilloa tai vaikkapa likööriä. Erityisen sopivia pektiinipitoiset marjat ovat hyytelön valmistamiseen. Aiemmin karpalomehua on käytetty lääkkeenä lievittämään mm. erilaisia tulehdustauteja, kuumetta ja happovaivoja. Karpalon kirpeän happamat marjat kypsyvät luonnossamme viimeisinä, vasta ensimmäisten yöpakkasten aikaan syys–lokakuussa. Marjareissuja helpottaa huomattavasti, jos lajin upottavat kasvupaikat ovat jo ehtineet jäätyä. Talven mittaan marjat makeutuvat ja pehmenevät entisestään, mutta säilyvät luonnossa syötävinä kevääseen asti – jolleivät myyrät, linnut tai muut otukset niitä syö. Monien mielestä keväisen lumen alta poimitun pakkasenpureman karpalon maku on parhaimmillaan.

Toinen lähes yhtä yleinen karpalolajimme on pikkukarpalo (V. microcarpum). Se on kooltaan selvästi pienempi ja kasvaa yleensä kuivemmilla alustoilla kuin isokarpalo. Pikkukarpalon marjat jäävät melko pieniksi, joten marjastajat jättävät ne usein rauhaan. Melko varma erottava tuntomerkki karpalolajiemme välillä on kasvien kukkaperissä. Isokarpalolla ne ovat karvaisia, mutta pikkukarpalolla kaljuja. Pikkukarpalolla kukkia on yleensä yksi, isokarpalolla 2–4.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page