© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Isoritarinkannus

Delphinium elatum

  • Heimo: Leinikkikasvit – Ranunculaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 50–150 cm. Varsi kalju tai yläosasta niukkakarvainen, sinihärmeinen.
  • Kukka: Kehä vastakohtainen, yleensä sininen (erivärisiä viljelylajikkeita on useita), 15–30 mm leveä. Verholehtiä 5, terälehtimäisiä, ylin kannuksellinen, kannus 12–20 mm pitkä. Terälehtiä 4, joista 2 mesilehtiä, 2 surkastunut, mustahkoja–sinisiä. Heteitä 8. Emiö erilehtinen, emejä 2. Kukinto haarova–haaraton, melko harsu terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti pitkin vartta, ruodillisia. Lapa lähes yhtä leveä kuin pitkä, kourasuoninen, kalju–harvakarvainen, herttatyvinen, 3–5-liuskainen, liuskat leveät, suipot, toistamiseen liuskaiset–hampaiset.
  • Hedelmä: 14–20 mm pitkä tuppilo, joita tav. 3 yhdessä.
  • Kasvupaikka: Pihat, tienvarret, pientareet ja metsiköt asutuksen lähellä. Koristekasvi, joskus villiytynyt.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Ritarinkannusten suvun tieteellinen nimi Delphinium on perua kaukaa menneisyydestä: sitä käytti ensi kerran jonkin lajin nimenä antiikin Kreikan lääkäri ja kasvitieteilijä Pedanios lääkekasvikirjassaan ensimmäisellä vuosisadalla. Kenties kukan nupun katsottiin jollain tavalla muistuttavan delfiiniä. Sittemmin kasvisuku on monessa kielessä liitetty ritareihin. Nimitys johtunee kukan kannuksesta, joka on tuonut entisaikojen ihmisille mieleen ritareiden ratsastaessaan käyttämät kannukset. Koristekasvina suositun ritarinkannuksen lajikkeista monet ovat saaneet nimensä suoraan kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista kertovista tarinoista.

Ritarinkannusten levinneisyysalueeseen kuuluu suuri osa pohjoista pallonpuoliskoa, ainoastaan Afrikassa muutama laji on levinnyt päiväntasaajan eteläpuolelle. Euroopassa kasvaa kolmattakymmentä lajia, joista Suomen lajistoon kuuluu ainoastaan isoritarinkannus. Lajin luontainen levinneisyysalue alkaa Aunuksen tienoilla Itä-Karjalasta ja kattaa Euroopan Venäjän ja Siperian lehtojen ja kosteiden niittyjen lisäksi Keski-Euroopan korkeat vuoristot. Isoritarinkannus on hyvin monimuotoinen ja eri puolilla levinneisyyttään siitä erotetaan useita alalajeja ja muunnoksia. Meillä lajia viljellään yleisesti puutarhoissa ja sitä tapaa varsinkin maaseudulla vanhojen puutarhojen paikoilta tai niiden ympäristöstä viljelyjäänteenä, yleisimmin pohjoisessa. Koska vanhat maatiaiskannat ovat joko jalostamatonta luonnonmuotoa tai korkeintaan vähän jalostettuja, ne säilyvät pitkään hoitamattomanakin. Suurin osa koristekasveina nykyisin viljeltävistä ritarinkannuksista on viljelyssä syntyneitä risteytymiä ja niiden jälkeläisiä (tunnetaan myös yhteisnimellä jaloritarinkannus). Ne kuuluvat perennojen eliittiin, mutta ovat liian vaativia kasvupaikan ja hoidon suhteen villiytyäkseen luontoomme. Kaikki ritarinkannukset (noin 300 lajia tunnetaan) ovat myrkyllisiä ihmisille. Ennen kukintaa ja hedelmävaiheessa isoritarinkannuksen saattaa sekoittaa niin ikään hyvin myrkyllisiin lehtoukonhattuihin (Aconitum).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page