© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Isosinivalvatti

Cicerbita macrophylla

  • Nimi myös: Tarhasinivalvatti
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Sikurikasvit – Cichorioideae (aiemmin Sikurikasvit – Cichoriaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Maavarsi vaakasuora. Kasvustoja muodostava.
  • Korkeus: 100–150 cm. Varsi tav. haaraton, alaosa kalju, yläosa nystykarvainen. Maitiaisnesteinen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 2,5–4 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat sinivioletteja, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä. Mykeröt leveän huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, ruoti leveälti siipipalteinen, kouruinen, varsilehdet sepiviä. Lapa ohut, hieman karvainen, nirhalaitainen, pariliuskainen–liuskaton, päätöliuska muita isompi, herttamainen–kolmiomainen, ylimmissä lehdissä lapa ehyt.
  • Hedelmä: Kapeansoikea pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Tienpientareet, ojat, puistot, puutarhat. Koristekasvi, joskus viljelyjäänne tai -karkulainen.
  • Kukinta: Heinäkuu.

Isosinivalvatin alkuperäiset kasvupaikat ovat idässä Uralilla ja Kaukasuksella. Meillä se on puutarhojen ja vanhojen kartanonpuistojen perenna. Kasvi menestyy ravinteikkaassa, multavassa maassa niin hyvin, ettei se juuri tarvitse ihmisen hoitoa – itse asiassa kukkapenkissä sen kasvua joutuu monesti rajoittamaan. Kookkaana se jättää naapurikasvit varjoonsa ja usein leviää omia aikojaan laajalle alueelle tiheiksi kasvustoiksi, saattaapa joskus karata luontoonkin ja levitä siellä edelleen.

Isosinivalvatin ei katsota uhkaavan luontomme monimuotoisuutta, mutta monet muut Suomeen muualta kotiutuneet vieraat lajit uhkaavat alkuperäisiä kasvejamme kilpailemalle tai risteytymällä niiden kanssa, jopa muuttaen kasvupaikkansa ominaispiirteitä. Ihmisen mukana ympäri maailmaa levinneet lajit eivät rikastuta luontoamme, vaan päinvastoin yhdenmukaistavat maailman ainutlaatuisia eliöyhteisöjä ja pahimmillaan uhkaavat Suomen oman lajiston tulevaisuutta. Vieraiden lajien aiheuttaman ongelman arvioidaan olevan tällä hetkellä toiseksi pahin uhka luonnon monimuotoisuudelle heti elinympäristöjen vähenemisen ja muuttumisen jälkeen. Suomessa tilanne ei ole yhtä paha kuin monessa muussa maailman kolkassa: ankara ilmastomme, karu maaperämme ja havumetsien hallitsema luontomme eivät sovi kovin monille lajeille. Erityisen alttiita elinympäristöjä ovat kosteikot ja lehdot, jonne villiytyviä lajeja on syytä pitää erityisen tarkasti silmällä. Niiden viljelyä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää ja jos niitä haluaa puutarhaansa, tulee pitää huoli siitä, etteivät ne lähde omille teilleen.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page