Ojavillakko, S. aquaticus Ojavillakko, S. aquaticus Ojavillakko, S. aquaticus Hamppuvillakko, S. cannabifolius Hamppuvillakko, S. cannabifolius Hamppuvillakko, S. cannabifolius

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Jaakonvillakko

Jacobaea vulgaris

  • Lat. synonyymi: Senecio jacobaea
  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Asteroideae
  • Kasvumuoto: 2- tai monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty.
  • Korkeus: 30–80 cm. Varsi haarova, syväuurteinen, niukkakarvainen, punaruskea.
  • Kukka: Kukat muodostavat 15–25 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia, laitakukat kielimäisiä; kehräkukat torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto puolipallomainen, kehtosuomuja 1 rivi, kapean puikeita, suippoja, kalvolaitaisia, miltei kaljuja, vihreitä, tummakärkisiä; ulkosuomuja kehdon tyvellä 2–5, pieniä, lyhyitä, hyvin kapeita. Mykeröt melko tiheänä, huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, tyvilehdet ja alemmat varsilehdet lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, hieman sepiviä. Tyvilehdet suuria, kukinta-aikaan tavallisesti kuihtuneita. Lapa 1–2 kertaa parijakoinen, alta tav. niukkakarvainen, liuskat isohampaisia, usein pyöreähkökärkisiä.
  • Hedelmä: Lieriömäinen, harjuinen, kalju–lyhytkarvainen, n. 2 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Tienvarret, joutomaat, radanvarret, painolastipaikat, satamat, pihat, niityt.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Villakot (suvut Senecio ja Jacobea) on suuri ja monimuotoinen lajiryhmä, eikä pohjoinen Suomikaan ole jäänyt villakoden lajirunsaudesta osattomaksi: luonnostamme voi tavata ainakin satunnaisesti peräti kahdeksan lajia villakoita. Tämän sivun villakot edustavat nykymääritelmien mukaan sukua Jacobea (aiemmin Senecio). Jaakonvillakko alkaa kukkia vasta heinäkuun loppupuolella, Jaakonpäivän tienoilla. (Jaakko on se kylmän kiven heittäjä.) Kasvin kerrotaan saaneen tieteellisen sukunimensä apostoli Jakobin mukaan. Vanha sukunimi (Senecio) on puolestaan johdettavissa latinan sanasta senex, ’vanha ukko’, ja viitannee kasvin pähkylöiden hopeanhohtoisiin haiveniin. Jaakonvillakko leviää tehokkaasti haivenkarvojen varassa liitävien siementensä avulla. Sen tapaa todennäköisimmin sieltä, missä ei ole ankaraa kasvien välistä kilpailua.

Jaakonvillakko on saapunut maahamme alun perin purjelaivojen painolastimaan mukana ja esiintyy edelleen monin paikoin Suomen- ja Pohjanlahden rannikkokaupunkien satama-alueilla. Harvinaisena tulokaskasvina se on levinnyt myös Suomenlahden rannikkovyöhykkeen tienvarsille ja ratapihoille. Satunnaisesti sitä on tavattu jopa Kemistä ja Suomussalmelta asti.

Jaakonvillakon kotiutumista maahamme edistettiin monien muiden lupaavien uusien hyötykasvien tapaan etenkin niin sanotulla taloudellisen hyödyn aikakaudella 1700-luvun loppupuolella. Sitä käytettiin muun muassa vatsakipujen parantamiseen, suolistoloisten häätämiseen ja verenvuodon tyrehdyttämiseen. Jaakonvillakon nimikkopyhimys suojeli hevosia, joiden vaivoja koetettiin myös lääkitä kasvista valmistetulla keitteellä. Yleensä laiduntajat eivät syö villakoita ja hyvästä syystä: jaakonvillakko on sukulaistensa tavoin todettu myrkylliseksi, joten lääkekäyttöä ei kannata ihmisenkään kokeilla. Runsaasti kukkiva kasvi sopii sen sijaan vaikkapa puutarhan kaunistukseksi. Sillä on paikkansa myös eläintenystävän pihassa: se houkuttelee perhosia ja muita hyönteisiä mesiaterialle, monenlaiset linnut puolestaan syövät sen haituvaisia siemeniä. Luonnonvaraisista villakostamme jaakonvillakko on monen mielestä se komein.

Ojavillakko

Jacobaea aquatica (Senecio aquaticus)

2-vuotinen ojavillakko muistuttaa kovasti jaakonvillakkoa. Se on meillä vielä aika harvinainen rantojen ja kosteiden paikkojen laji. Erona jaakonvillakkoon on mm. tyvilehtien (lähes) liuskattomuus. Jaakonvillakolla ei kukinta-aikaan tyvilehtiä ole juuri ollenkaan, ojavillakolla ne ovat pysyviä.

Hamppuvillakko

Jacobea cannabifolia (Senecio cannabifolius)

Siperiasta kotoisin oleva, lehdiltään hieman hamppua muistuttava hamppuvillakko on sekin viime vuosina hivuttautunut paikoin kukkapenkeistä luontoomme. Jopa kaksimetriseksi kasvavana se saattaa olla seuraavia laajaa huomiota herättäviä muukalaislajeja luonnossamme. Nyt hamppuvillakko luokitellaan tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi vieraslajiksi.

Mikähän perhonen ruudussa 1?

Yritäppä tunnistaa. Jos ei onnistu, niin klikkaa tästä varmaa tietoa. Ja tästä uusi perhoskysymys.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page