Piparminttu Viherminttu Harmaaminttu Pyöröminttu

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Jalominttu

Mentha x gracilis

  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko suikertava, paksuhko, lyhytrönsyinen.
  • Korkeus: 30–70 cm. Varsi pystyhkö, haarova, 4-särmäinen, harvakarvainen, kiiltävä, tummanpunertava.
  • Kukka: Teriö hieman vastakohtainen, punertava, n. 5 mm pitkä, yhdislehtinen, 4-liuskainen, kalju. Ylin liuska muita leveämpi, lovipäinen. Verhiö säteittäinen, 5-liuskainen, uurteeton, selvästi 5-suoninen, usein runsaskarvainen. Liuskat kapean kolmiomaisia. Heteet yleensä puuttuvat, tai niitä joskus 4, aina teriötä lyhyemmät. Emiö usein puuttuu, yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen, vartalo teriöstä esiinpistävä. Kukinto erillisten tiheitten, runsaskukkaisten lehtihankaisten kiehkuroittain muodostama latvaryhmä, latvassa pieni lehtiruusuke.
  • Lehdet: Vastakkain, lyhytruotisia. Lehtilapa soikeahko, pyöreätyvinen, suippokärkinen, karvainen, harvaan terävä- ja harittavahampainen.
  • Hedelmä: Ei kehity tai harvoin yksittäisiä 4-lohkoisia lohkohedelmiä.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, perunamaat, pientareet, tienvarret, joutomaat, seinustat, pihat. Maustekasvi, joskus villiytynyt.
  • Kukinta: Elo–syyskuu.

Jalomintut kasvavat tyypillisesti vanhan asutuksen piirissä. Ei pidä menettää malttiaan, jos torpan seinustalta löytämälleen minttulajille ei tahdo löytyä nimeä minkään kasvion tai edes kasvitieteilijän avustuksella, sillä jalomintut ovat hyvin hankalasti tunnistettava kasviryhmä. Jalominttu on nimi rantamintun (M. arvensis) ja vihermintun (M. spicata) risteymälle. Kumpikin kantalaji on tunnettu monimuotoisuudestaan, joten erilaisia risteymäjälkeläisiäkin on koko joukko. Yleensä jalomintut ovat steriilejä, mutta leviävät hanakasti maarönsyin. Hylättynäkin kasvusto usein säilyy oman onnensa nojassa sinnikkäästi vuodesta toiseen vanhoilla kasvupaikoillaan. Sekä varta vasten istuttamalla että puutarhapensaiden ja -perennojen juuripaakkujen mukana jalominttu on levinnyt laajalle. Samaa tunnistettavaa yksilöä, kloonia, voi lopulta olla hyvin laajoillakin alueilla. Suomessa tavataan kolmea jalomintun risteymämuotoa: suomenminttu (‘Arrhenii’), uudenmaanminttu (‘Hirtella’) ja jalominttu (‘Parviflora’). Vuoden 1743 Suomen halkaissut raja Ruotsin ja Venäjän välillä näkyy edelleen jalominttujen levinneisyydessä: eräitä niistä tavataan vain silloisen Ruotsin puolella rajaa ja toisia vain silloisen Venäjän alueella.

Jalomintun englanninkielisestä lajinimestä, ginger mint (inkivääriminttu) voi hyvin päätellä minkä makuinen se on. Mintut ovat hyvin monikäyttöisiä hyötykasveja. Käyttö mausteena, hajusteena ja teenä on kaikille tuttua, mutta minttuja on käytetty menestyksekkäästi myös rohtoina ja lääkkeinä, jopa hyönteismyrkkynä. Suurina annoksina minttujen tehoaineet, mentoli ja karvoli eivät ole aivan vaarattomia, mutta normaalikäytössä mitään myrkytysvaaraa ei ole. Tunnetuin mentolin lähde lienee niin purukumeista, savukkeista kuin haudutteistakin tuttu piparminttu (Mentha × piperita). Lisäksi meillä viljellään mm. kastikkeissa, hyytelöissä ja salaateissa käytettävää viherminttua (M. spicata), niin ikään ruokapöytään sopivaa harmaaminttua (M. longifolia) ja mausteena käytettävää pyöröminttua (M. suaveolens).

Monikäyttöinen villiyrtti

“Jalomintun maku vaihtelee mutta on useimmiten voimakas, enemmän tai vähemmän mentolimainen, raikas ja ‘vihreä’. Suosittelen tätä erittäin persoonallista yrttiä salaattiainekseksi ja sekoitettavaksi muiden villiyrttien kanssa.”
“Omatekoinen snapsi syntyy helposti uuttamalla jalominttua viinaan.”

Otteet Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjasta

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page