© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kaalivalvatti

Sonchus oleraceus

  • Muunnokset: Liuskakaalivalvatti (var. lacerus), Pyörökaalivalvatti (var. oleraceus)
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Sikurikasvit – Cichorioideae (aiemmin Sikurikasvit – Cichoriaceae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 40–80 cm. Varsi alaosasta haarova, pehmeä, mehevä, ontto. Maitiaisnestettä runsaasti.
  • Kukka: Kukat muodostavat 2–2,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat vaaleankeltaisia, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja (enintään 35 kpl) limittäin 3 riviä, tummanvihreitä. Mykeröt huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, ruodit kourumaisia, kapeapalteisia, palle harvaan otahampainen, varsilehdet ruodittomia, sepiviä, tyviliuskat ympäröivät vartta. Lapa pariliuskainen, kalju, ohut, päältä himmeän sinivihreä, alta siniharmaa, laita tylppähampainen, pieniotainen–odaton, sivuliuskat kapeita, ruodin suuntaan kääntyneitä, päätöliuska sivuliuskoja suurempi (var oleraceus) tai sivuliuskojen kokoinen (var. lacerus).
  • Hedelmä: Litteä, kyhmyharjuinen, ruskea, 2,5–4 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä n. 8 mm pitkiä hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, kukkapenkit, maakasat, viljelysmaat (harvoin pelloilla), vanhojen asumusten liepeet, joutomaat, kaatopaikat.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Kaalivalvatti kasvaa mieluiten lannoitetussa ja typpipitoisessa puutarhamullassa. Samanlaisilla kasvupaikoilla viihtyy myös sen lähisukuinen otavalvatti (S. asper). Kasvit muistuttavat toisiaan siinä määrin, että alun perin molemmat luettiin samaan lajiin. Ne voi erottaa toisistaan otavalvatin paksummista, piikkilaitaisista lehdistä, jotka ovat vain harvoin liuskoittuneet ja silloinkin kaalivalvattia matalammin. Hiukan suuremmat mykeröt tekevät kaalivalvatista vähän näyttävämmän näköisen, vaikka molempien kukat ovatkin aika haalean keltaisia. Jos lajista ei muuten ota selvää, voi laskea kehtosuomujen lukumäärän tai odotella pähkylöitten kypsymistä: otavalvatilla ne ovat sileäharjuisia, kaalivalvatilla kyhmyharjuisia.

Kaalivalvatti on otavalvattia selvemmin vanhan kulttuurin suosija, eikä yhtä usein kasva viljelymailla rikkaruohomaisesti. Kaalivalvatti muuntelee jonkin verran: Suomessa vallitsevan nimimuunnoksen (var. oleraceus) sivuliuskat ovat ehyet ja päätölehdykkä suuri, harvinaisemmalla ja uudempana tulokkaana kaatopaikoilla ja kaupungeissa tavattavalla muunnoksella (var. lacerus) liuskat ovat pitkiä ja parittaisia, eikä päätöliuska ole juuri sivuliuskoja suurempi.

Kaalivalvatti on tullut Suomeen ihmisen mukana. Keskiajalla sitä syötiin nuorina versoina ja keitettynä vihanneksena. Kaalivalvatti kuuluu myös nykyajan villiyrttiharrastajien lajilistalle. Tieteellinen lajiepiteetti oleraceus tarkoittaa vihannekseksi sopivaa ja samaa viestii suomenkielinen nimikin. Kreikkalaisessa mytologiassa Theseuksen kerrotaan syöneen juuri kaalivalvattia voimaruokana lähtiessään surmaamaan Kreetan labyrinteissa mellastavaa Minotaurusta, ihmisruumiista ja häränpäistä, ateenalaisnuorukaisia syövää hirviötä. Kasvin uskotaan voimistavan myös kotieläimiä – ainakin se on erinomaista rehua lampaille, sioille ja kaneille. Aiemmin kaalivalvattia on käytetty myös rohdosten valmistukseen.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page