© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kaarlenvaltikka

Pedicularis sceptrum-carolinum

  • Heimo: Näivekasvit – Orobanchaceae
    (aiemmin Naamakukkaiskasvit – Scrophulariaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko pysty. Puoliloinen.
  • Korkeus: 40–80 cm. Varsi haaraton, jäykkä, miltei kalju, usein ruskeanpunainen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, keltainen, n. 30 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen, umpinainen, yläviisto. Ylähuuli sivuilta litteä, alahuuli 3-liuskainen, liuskojen reunat punaiset. Verhiö 2-huulinen, 5-liuskainen. Heteitä 4. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Kukinto latvatähkä.
  • Lehdet: Pääosin tyviruusukkeena, varrella enintään muutama pieni lehti tyviosassa, ruodillisia. Lapa pariliuskainen, liuskat nyhälaitaisia.
  • Hedelmä: Miltei pallomainen, kalju, ruskea, toiselta sivulta avautuva kota.
  • Kasvupaikka: Karujen järvien, jokien ja purojen rannat, tihkupinnat, soistumat, kosteat niityt, hakamaat, ojat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Kaarlenvaltikka kasvaa etenkin maamme pohjoisosissa. Mitä etelämmäksi tullaan, sitä harvinaisemmaksi laji käy ja varsinkin kukinta onnistuu parhaiten juuri pohjoisessa. Kukkiessaan kasvi on upea näky ja keltaiset kukat jopa lähes metrisen jäykän varren päässä erottuvat pitkien matkojen päähän niillä aukeilla paikoilla, joilla kaarlenvaltikka yleensä kasvaa. Kaarlenvaltikan nimen alkuperä on Ruotsin historiassa: lajin kuvannut kasvitieteilijä halusi antaa Lapista löytämälleen lajille nimen Screptum carolinum, ’Kaarlen valtikka’ Ruotsi-Suomea hallinneen kuningas Kaarle XI:n kunniaksi. Myöhemmin Linné sijoitti lajin kuusioiden sukuun Pedicularis, joskin se on poikkeavan kokonsa ja ulkonäkönsä vuoksi viety toisinaan omaan sukuunsa.

Kaarlenvaltikan komeiden kukkien löytäminen ei tuottane hyönteisille vaikeuksia, sisäänpääsy kukkiin onkin sitten asia erikseen. Teriön alahuulen liuskat ovat työntyneet tiiviisti kiinni ylähuuleen kärkeen ja toisella puolen kukkaa huulten reunat ovat kiertyneet kiinni toisiinsa. Ainut tie kukkaan käy sen vasemmalta sivulta, ja vain voimakkaimmat pölyttäjähyönteiset, kuten kimalaiskuningattaret kykenevät painamaan alahuulen tieltään päästäkseen käsiksi torven pohjalla odottavaan meteen. Luultavasti useimmille hyönteisille turhan vaikeapääsyiset kukat ovat syy kaarlenvaltikan huonoon siementuotantoon.

Tunturialueilla kaarlenvaltikka kasvaa tunturikoivikoiden kosteilla rantaniityillä ja soilla. Etelässä laji on harvinaistunut.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page