© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kaiheorvokki

Viola selkirkii

  • Heimo: Orvokkikasvit – Violaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt.
  • Korkeus: 5–15 cm. Varsi lähes lehdetön vana, suomumaiset esilehdet sen puolivälin yläpuolella.
  • Kukka: Teriö lievästi vastakohtainen, vaaleansininen–sinipunainen, n. 1,5 cm leveä; terälehtiä 5, lantto- tai ehytkärkisiä, alimmassa paksu, tylppä kannus. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin, nuokkuvia, heikosti tuoksuvia.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa herttamainen, nyhälaitainen, hieman kiiltävä, tummanvihreä, päältä harvakarvainen, tyvilovi syvä, kapea. Korvakkeet ruotiin kiinnikasvaneita, suikeita, harvaan ripsihampaisia.
  • Hedelmä: 3-liuskainen kota.
  • Kasvupaikka: Varjoisat kallionalus- ja puronvarsilehdot, sammalikot.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.

Useimmat ruohot ovat erikoistuneet tietynlaisiin kasvupaikkoihin, eivätkä menesty lainkaan muunlaisilla paikoilla ja kertovat siksi sangen yksityiskohtaisesti kasvupaikkansa ominaisuuksista. Tuskin missään muussa meikäläisessä kasvisuvussa – ainakaan sellaisessa, jossa on vain vajaa parikymmentä kotimaista jäsentä – tavataan yhtä monenlaisiin elinympäristöihin sopeutuneita lajeja kuin orvokeissa. Tästä lajiutumista ohjanneesta erikoistumisesta on selvä vihje monien lajien nimissäkin: ranta-, luhta-, suo-, korpi-, metsä-, lehto-, mäki-, pelto- ja hietaorvokki. Monet niistä ovat yleisiä luonnonkasveja, joskin yleensä määrältään niukkoja. Ruohot ovat yleisesti ottaen sitä runsaampia ja monimuotoisempia, mitä ravinteisempi ja kosteampi kasvupaikka on. Suomen luonnon edustavimmat ruohoyhteisöt ovat lehdoissa ja suuri osa niiden putkilokasvilajeista on nimenomaan ruohoja. Lehtojemme monimuotoisuutta lisää osaltaan myös saniaislehtoihin erikoistunut kaiheorvokki. Sen kasvupaikkavalikoima kattaa varjoisat, monesti kuusettuneet lehdot, purokorvet ja lähteiset lehtokorvet, lisäksi se kasvaa metsänpohjan sammaloituneilla kivillä ja niiden välisissä rakosissa.

Kaiheorvokki on levinnyt Suomeen myöhäisjääkaudella idästä ja sen leviäminen on pysähtynyt jääkauden jälkeisellä lämpöjaksolla. Lajin juuret itäisenä, Karjalan kannaksen kautta levinneenä taigakasvina näkyvät sen nykylevinneisyydessäkin: yleisenä kaiheorvokki kasvaa vain Etelä-Hämeen pohjoisosissa ja Pohjois-Karjalassa, pohjoisin löytöpaikka on tosin Käsivarren Lapissa, Enontekiön eteläosissa asti. Mantereista ilmastoa suosivana lajina kaiheorvokki puuttuu kokonaan lounaissaaristosta ja Pohjanmaan rannikkoalueilta. Metsäorvokin (V. riviniana) nuoria lehtiruusukkeita voi erehtyä pitämään kaiheorvokkina, sillä niilläkin lehden tyvilovi voi olla jotakuinkin saman muotoinen, yhtä syvä ja ahdassuinen. Kaiheorvokin lehdet ovat kuitenkin ohuemmat, korvakkeet suhteessa leveämmät ja harvempaan ripsihampaiset. Kukkien kannus on selvästi pitempi kuin metsäorvokilla.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page