© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kalliohatikka

Spergula morisonii

  • Heimo: Kohokkikasvit – Caryophyllaceae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 8–25 cm. Usein monivartinen. Varsi koheneva–pysty, kalju–harvaan hapsikarvainen, nystykarvaton. Kukinnon alla oleva nivelväli 2–3 kertaa alempien pituinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, alle 1 cm leveä; terälehtiä viisi, 2,5–4 mm pitkiä, verholehtien pituisia tai vähän lyhyempiä. Verholehtiä 5, kalvolaitaisia, usein sini–violettisävyisiä. Heteitä tav. 5. Emiö yhdislehtinen, 5-vartaloinen, 5-luottinen. Kukinto viuhko.
  • Lehdet: Vastakkain, mutta näennäisesti säteittäisesti, ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa tasasoukka–rihmamainen, ehytlaitainen, ei kouruinen, sileä, kiiltävä, ruohon–sinertävänvihreä. Alimmatkin lehdet selvästi nivelväliä lyhyempiä. Korvakkeet kalvomaiset, ohuet, pian karisevat.
  • Hedelmä: Munanmuotoinen, kellertävä, 5-liuskaisesti avautuva, 4,5–6,5 mm pitkä kota. Siemen tumma, kalvolaitainen, kalvolaide leveä ja uurteinen.
  • Kasvupaikka: Jäkäläkalliot, hiekkakankaat, hietikot, sorakuopat, tienvarret.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.

Graniittikalliot ovat yleisesti ottaen kasvistollisesti köyhiä: tärkeät ravinteet ovat niissä tiukasti silikaattimineraaleihin sitoutuneina juurten saavuttamattomissa. Vaihtelua lajiston yksitoikkoisuuteen tuovat muutamat viljavia kasvupaikkoja karttavat lajit, kuten kalliohatikka. Kalliohatikan elämänkierto on yksivuotinen. Syksyn sääoloista riippuu, kuinka suuri osa maan povessa odottavista siemenistä kulloinkin itää – osa jää aina itämättä pahan päivän varalle. Kalliohatikan runsaus vaihteleekin vuodesta toiseen hyvinkin paljon. Toisinaan kasvi saattaa tunnetuilla kasvupaikoillaankin pysytellä vuosikausia näkymättömissä. Pitkä, lämmin ja sateinen syksy edistää itämistä ja vahvat lehtiruusukkeet kestävät hyvin talven rasituksia. Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä, varsinkaan kallioiden äärevissä oloissa, ja hyviä itämisoloja saattaa seurata kurja kevät, jolloin koko vuosiluokka nääntyy ennen kukkimistaan. Toisaalta kuivatkin vuodet ovat kalliohatikalle tarpeen, sillä ne tuhoavat kallioille suotuisina vuosina asettuneet monivuotiset varvut ja muut kookkaat kasvit, jotka ennen pitkää valtaisivat kasvupaikan lopullisesti. Onnekkaimmat taimet selviytyvät talven kylmyydestä ja kesän kuivuudesta, kasvattavat keväällä kukintovarren ja pääsevät lopulta kartuttamaan siemenvarastoa. Kalliohatikka kukkii niin pitkään kuin mahdollista. Kuumana ja kuivana keväänä kukinta loppuu lyhyeen ja kasvit lakastuvat jo kesäkuussa. Lämmin ja sateinen kevät puolestaan varmistaa pitkälle kesään jatkuvan runsaan kukinnan ja viimeiset kalliohatikat lakastuvat vasta loppukesästä.

Kalliohatikka on runsaimmillaan Lounais-Suomen kuivilla jäkälikkökallioilla. Se muistuttaa liki koko maassamme kaikenlaisilla ihmisvaikutteisilla paikoilla kasvavaa peltohatikkaa (S. arvensis). Tämä on kuitenkin yleensä kalliohatikkaa selvästi karvaisempi, usein myös tahmean nystykarvainen. Kalliohatikan kukinnon alla oleva nivelväli on 2–3 kertaa sitä alemman nivelvälin pituinen, peltohatikan nivelvälit ovat likimain yhtä pitkät. Lisäksi kalliohatikan lehdet ovat aina nivelvälejä lyhyempiä, peltohatikalla noin nivelvälin mittaisia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page