© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kalmojuuri

Acorus calamus

  • Nimi myös: Rohtokalmojuuri
  • Heimo: Kalmojuurikasvit – Acoraceae
    (aiemmin Vehkakasvit – Araceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lähes vaakasuora, paksu. Tiheitä kasvustoja muodostava.
  • Korkeus: 60–150 cm. Varsi lehtimäinen, litteän 3-särmäinen.
  • Kukka: Kehä säteittäinen, vihreä, hyvin pieni; kehälehtiä 6, verholehtimäisiä. Heteitä 6. Emiö yhdislehtinen. Kukinto tiheä, runsaskukkainen, hieman kaareva, vihreä–ruskehtava, 6–10 cm pitkä puikelo, joka näennäisesti varren puolivälissä. Kukinnon tukilehti miekkamainen, varren jatkeena. Kukkii harvoin.
  • Lehdet: Tyvellä kierteisesti, ruodittomia, 80–150 cm pitkiä. Tyvi tuppimainen. Lapa miekkamainen, tasasoukka, usein hieman kaareva, suippokärkinen, jäykkä, ehytlaitainen, toiselta reunaltaan aaltoileva, kalju, kiiltävä.
  • Hedelmä: Kuiva marja. Siemeniä ei kehity Suomessa.
  • Kasvupaikka: Matalat vedet savipohjaisten järvien, jokien ja lampien rannoilla.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Kalmojuuri on kotoisin Himalajalta tai Kiinasta. Eurooppaan kasvin toivat 1500-luvun puolivälissä tataarit, jotka käyttivät sitä juomaveden puhdistukseen, myöhemmin laji levisi ennen muuta lääkekasvina. Synkästä nimestään huolimatta kalmojuuri on historian maineikkaimpia lääkekasveja kaikkialla maailmassa. Kasvin nimi vilahteleekin taajaan historiallisissa romaaneissa linnojen ilmanraikastimena tai luostarin munkkien lääkekasvimaan hoidokkina. Kalmojuuren sitruunan- tai mandariinintuoksuisesta juurakosta tislattiin aromaattista öljyä, jota arvostettiin mahavaivoja parantavana rohdoksena. Juurakonpalaa pureksimalla kansa uskoi voivansa suojautua tartuntataudeilta, jopa rutolta. Tupakanhimonkin uskottiin hellittävän samalla tavalla. Monissa maissa juurakkoa on käytetty myös oluen tai viinan maustamiseen, hilloakin siitä on keitetty. Suomeen kalmojuuri kotiutui 1700-luvulla niin sanotulla hyödyn aikakaudella. Kalmojuuri kasvaa meillä edelleen ammoisen rohdosviljelyn peruna lounaassa Kokemäenjoen eteläpuolella ja Helsingin länsipuolella savirannoilla matalassa vedessä.

Aikaisemmin kalmojuuri on luettu samaan heimoon vehkan kanssa. Sukulaisuus näkyy etenkin kukinnossa: mitättömän pienet yksittäiset kukat muodostavat käpyä muistuttavan paksurankaisen tähkäkukinnon eli puikelon. Vehkalla kukinnon näyttävyyttä lisää sisäpinnaltaan vitivalkoinen tukilehti – kalmojuuren vihreä tukilehti näyttää suuresti varrelta ja puikelo vaikuttaa olevan sen puolivälissä. Suomalainen kanta ei tee lainkaan siementä, vaan on kasvullisen lisääntymisen varassa. Jäiden irrottamista juurakonkappaleista laji leviää uusille kasvupaikoille. Kalmojuuri ei kuitenkaan tällä tavalla kykene valloittamaan uusia vesistöjä ja kelpuuttamiensa kasvupaikkojensa suhteenkin se on vaateliaanpuoleinen ravinteisten paikkojen laji.

Kukkimattomana kalmojuuri muistuttaa suuresti keltakurjenmiekan (Iris pseudacorus) kasvustoja. Harvoin kukkivan kalmojuuren erottaa usein helpoiten aromaattisten, haihtuvien öljyjen miellyttävästä sitrushedelmien tuoksustaan.

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page