© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Karvaskallioinen

Erigeron acris

  • Lat. synonyymi: Erigeron acer
  • Alalajit: Ketokallioinen (ketokarvaskallioinen, ssp. acris), Pohjankallioinen (ssp. politus), Silokallioinen (ssp. brachycephalus), Kalvaskallioinen (ssp. decoloratus)
  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Asteroideae
  • Kasvumuoto: 1- tai 2-vuotinen, harvoin monivuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–50 cm. Varsi pysty, kukintoon asti haaraton, uurteinen, karvainen–kalju, usein punaruskea (joskus ruskehtava tai vihreä).
  • Kukka: Kukat muodostavat alle 10 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat sinipunaisia, ruskeanpunaisia tai valkoisia, kielimäisiä; välikukat rihmamaisia (joskus puuttuvat); kehräkukat keltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut limittäin, kapeita, teräväkärkisiä, tav. karvaisia, nystykarvaisia, vihreitä–punaisia. Mykeröitä tav. runsaasti huiskilomaisena–terttumaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti (joskus ruusukkeeton). Ruusukelehdet ja alimmat varsilehdet ruodillisia, ylimmät ruodittomia. Lapa kapean vastapuikea–suikea, ehytlaitainen–matalahampainen, tav. molemmin puolin hapsikarvainen (joskus miltei kalju).
  • Hedelmä: Karvainen–miltei kalju, kellanruskea, 1–2 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä valkoisia–kellertäviä–punertavia–ruskehtavia hapsihaivenia.
  • Kasvupaikka: Tienvarret, niityt, ahot, kedot, vanhat nurmet, joutomaat, sorakuopat, kalliot, törmät, mäenrinteet, sorarannat.
  • Kukinta: Kesä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Kalvaskallioinen (ssp. decoloratus) on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi.

Kallioisten suvun tieteellinen nimi Erigeron tulee kreikan sanoista eri, ’aikaisin’ ja geros, ’harmaantuva’. Nuorena harmaantuvaksi voisi luonnehtia ainakin suvun meikäläisistä lajeista ylivoimaisesti yleisintä karvaskallioista: sen alalajeista tavallisin, runsamykeröinen (jopa 60 kpl) ketokarvaskallioinen (ssp. acris), on oikeastaan heti idettyään tiheästä karvoituksesta harmahtava. Varsinkin maamme eteläpuoliskolla se on yleinen, toisinaan runsaskin, kallioilla, kuivilla kedoilla ja pientareilla.

Karvaskallioinen on hyvin monimuotoinen ja neljän alalajin joukkoon mahtuu jokseenkin kaljujakin muotoja. Alalajeista selvästi pohjoisin ja ehkä poikkeavimman näköinen on Lapissa melko yleinen pohjankallioinen (ssp. politus). Myös sen varsi ja lehdet ovat lähes kaljuja, mutta silmiinpistävin piirre lienee kuitenkin sen vähämykeröisyys (3–10 kpl). Runsasmykeröinen (30–50 kpl) silokallioinen (ssp. brachycephalus) on melko harvinainen, levinneisyydeltään itäinen alalaji, jonka väritys on edellisiä vaaleampi: mykerön laitakukat ovat valkoiset tai korkeintaan vaalean sinipunaiset, lehdet vihertävät tai ruskehtavat, vailla muiden alalajien punertavaa väriä. Vaarantuneeksi luokitellun kalvaskallioisen (ssp. decoloratus) kukinto on vieläkin vaaleampi. Se on hyvin pienialainen kotoperäinen alalaji, jota kasvaa vain Suomessa Koillismaalla ja itärajan takana Venäjällä. Sen mykeröjen lukumäärä on 3–15 kpl. Kaikkiaan Suomessa esiintyy neljä eri kallioislajia, joskin kolme muuta ovat harvinaisia Lapin tunturipaljakan kasveja. Niillä on yleensä vain yksi mykerökukinto haarattoman varren päässä.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page