Peltokehäkukka, C. arvensis Peltokehäkukka, C. arvensis Peltokehäkukka, C. arvensis

Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio

Kehäkukka

Calendula officinalis

  • Nimi myös: Tarhakehäkukka
  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Asterikasvit – Asteroideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–50 cm. Varsi koheneva–pysty, kauttaaltaan karvainen, myös nystykarvainen. Tympeänhajuinen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 4–7 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön keltaiset–oranssit–punakeltaiset laitakukat kielimäisiä, kärjestä 3-hampaisia; kehräkukat keltaisia–ruskehtavia, torvimaisia, pieniä (joskus kaikki kukat kielimäisiä). Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 2 riviä, miltei tasasoukkia. Mykeröt yksittäin varren päässä.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia–ruodittomia, alempien ruodit siipipalteisia, ylemmät lehdet sepiviä. Lapa kapean vastapuikea–pitkulainen–suikea, pyöreähkö–suipohkokärkinen, ehytlaitainen–harvahampainen, karvainen.
  • Hedelmä: Pitkänokkainen tai käyrä, piikkiselkäinen pähkylä.
  • Kasvupaikka: Tienvarret, kaatopaikat, joutomaat, nurmikot, kukkapenkit. Koristekasvi, viljelykarkulainen.
  • Kukinta: Kesä–lokakuu.

Kehäkukka kasvaa Etelä-Euroopassa luonnonvaraisena, mutta sen varsinainen alkukoti on hämärän peitossa. Suomessa se on suosittu kesäkukka ja joskus sitä voi tavata myös villiintyneenä. Viljelyssä on sekä oranssivoittoisia villikantoja että erivärisiä jalostettuja muotoja.

Kehäkukka on ollut kansanlääkinnän tärkeä perusrohdos jo muinaisessa Kreikassa, Roomassa ja Arabiassa. Tunnetuin kehäkukan käyttötapa on ihonhoito. Kehäkukkavalmisteilla on hoidettu esimerkiksi pieniä haavoja, känsiä, rohtumia, kutinaa, palovammoja, hyönteisten pistoja ja peräpukamia. Kehäkukan sisältämät karotenoidit edistävät ihon pintakudoksen uusiutumista ja antibakteerisina ehkäisevät tulehduksia. Kehäkukan teho on huomattu myös kauneudenhoidossa, jossa sitä käytetään kasvovesissä, voiteissa ja muussa kosmetiikassa. Hiushuuhteluna kehäkukka antaa vaaleatukkaisille kullansävyä hiuksiin: jo viikinkinaiset käyttivät kehäkukkaa hiustensa värjäämiseen. Lemmikkieläimistä ainakin kanarialintujen höyhenpeitteen kaunistamiseen on käytetty kehäkukkaa. Kehäkukkakeitettä on käytetty myös tekstiilien värjäämiseen keltaiseksi. Kasvissa on runsaasti eteerisiä öljyjä, joten sitä on käytetty parfyymeiden raaka-aineenakin.

Pienessä määrin kehäkukka sopii hyvin juotavaksi teenä ja terälehtimäiset laitakukat sopivat monenlaisiin ruokiin. Parhaimmillaan kehäkukan väri vastaa sahramia ja sitä on käytetty myös tämän arvomausteen väärennöksenä. Suurina annoksina kehäkukan maku on kuitenkin epämiellyttävä. Lehtiä voi syödä salaattina, parhaimmillaan maku on makea, joskin monesti kitkerä. Sen lisäksi että kehäkukka on koristeellinen puutarhassa, se suojelee muita kasveja tuholaisilta. Esimerkiksi hyötykasvien kumppanina se vetää puoleensa rapsikuoriaisia ja häätää maaperästä ankeroisia. Kehäkukan mykeröt eivät avaudu normaalisti ilmanpaineen laskiessa, joten sitä voi käyttää karkeaan säänennustamiseenkin – todellinen monikäyttökasvi.

Peltokehäkukka

Calendula arvensis

Keski- ja Etelä-Euroopassa yleinen peltokehäkukka on tarhakehäkukan pienempi ja vaatimattomampi ’maalaisversio’, jota saattaa tavata meilläkin satunnaisesti.

Muita saman heimon lajeja
Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page