© Jorma Karjalainen

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio, Jorma Karjalainen. All rights reserved.

Kellokanerva

Erica tetralix

  • Nimi myös: Nummikellokanerva
  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen varpu.
  • Korkeus: 10–20 cm. Varsi koheneva–pysty, puutunut, nuoret haarat karvaisia.
  • Kukka: Teriö ruukkumainen, vaaleanpunainen, 5–9 mm pitkä, yhdislehtinen, matalaan 4-liuskainen. Verholehtiä 4, nystykarvaisia. Heteitä 8. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto vähäkukkainen sarja; kukat nuokkuvia, tuoksuvia.
  • Lehdet: Säteittäin neljän kiehkuroina, ruodittomia, kukinnon alla varrenmyötäisesti, muualla siirottavia, talvehtivia. Lapa neulasmainen, nystykarvainen, harmaanvihreä, laita ehyt, taakäänteinen.
  • Hedelmä: Teriön suojaama karvainen kota.
  • Kasvupaikka: Rämeet, lammen suoreunat.
  • Kukinta: Elokuu.
  • Uhanalaisuus: Äärimmäisen uhanalainen, rauhoitettu koko Suomessa.

Kanerva (Calluna vulgaris) on kaikille tuttu kangasmetsien perusvarpu, mutta harva on koskaan kuullutkaan toisesta meillä kasvavasta kanervalajista, koko kanervakasvien heimolle (Ericaceae) nimensä antaneesta kellokanervasta. Sen suvussa on lajeja yli 500: suurin osa niistä kasvaa Kapmaassa, Etelä-Afrikassa, joitakin tavataan trooppisen Afrikan vuoristoissa ja Välimeren alueella, kourallinen esiintyy vielä pohjoisempana Euroopassa. Meillä kellokanerva on suurharvinaisuus: maastamme tunnetaan yksi ainoa esiintymä Kuhmosta, noin 700 kilometrin päässä lähimmistä muista kasvupaikoista. Laji on kasvanut tällä pienen lammen rantasuolla ilmeisesti viime jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta saakka. Todennäköisesti sitä on aiemmin tavattu lisäksi Hämeessä, pari epävarmaa tietoa, mahdollisesti lyhytaikaiseksi jääneistä esiintymistä on myös Ahvenanmaalta ja itäisen Suomenlahden rannikolta. Laji lienee meillä jäänne suotuisamman ilmaston ajalta: kellokanerva pitää kosteasta ja leutotalvisesta, siis mereisestä ilmastosta. Pääesiintymisalueellaan Länsi-Euroopassa nummikellokanerva on yleinen nummien laji, joskin rehevöityminen uhkaa sitä monin paikoin. Suomen ainoaa tunnettua esiintymää uhkaavat pääasiassa elinympäristön muutokset. Kasvupaikka rauhoitettiin jo 1970-luvulla, mutta aktiivisia suojelutoimia tarvitaan edelleen koko esiintymän suojelemiseksi ja lajin elinmahdollisuuksien turvaamiseksi.

Kanervasta kellokanerva eroaa selvästi tynnyrimäisen teriönsä, lyhyemmän ja vihreän verhiön sekä eri lailla avautuvan kotahedelmän perusteella. Kellokanervan lehdet ovat tasasoukan neulasmaiset, kanervalla pikemmin suomumaiset. Lehtien tahmeat nystykarvat saivat evoluutioteorian kehittäneen Charles Darwinin epäilemään, että kellokanerva saattaisi olla lihansyöjäkasvi – todennäköisesti kasvi yrittää niiden avulla pikemmin välttyä itse joutumasta kasvinsyöjien ateriaksi.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page