© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kellotalvikki

Pyrola media

  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae,
    (aiemmin Talvikkikasvit – Pyrolaceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Maarönsyllinen.
  • Korkeus: 10–30 cm. Varsi kalju.
  • Kukka: Teriö kellomainen, valkoinen–punertava, 7–10 mm leveä; terälehtiä 5. Verhiö 5-liuskainen, liuskat kolmiomaisen puikeita. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen (luotti 5-liuskainen), vartalo suora, usein vino, kukasta ulkoneva. Kukinto pysty, tav. yli 10-kukkainen terttu, kukat nuokkuvia. Usein niukasti kukkiva.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena, ruodillisia, talvehtivia. Ruoti siipipalteinen, lavan pituinen tai lyhyempi. Lapa pyöreä–pitkänpyöreä, nyhälaitainen, kova, paksu, kuhmurainen. Varsilehdet huomaamattomia, pieniä, tuppimaisia, vain kukkaperän alaosassa, kierteisesti.
  • Hedelmä: 5-liuskaisesti avautuva, nuokkuva kota.
  • Kasvupaikka: Tuoreet ja kuivahkot kangasmetsät, rinnemetsät, harjut.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.
  • Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.

Kellotalvikki on varsinkin kukiltaan kuin iso- (P. rotundifolia) ja pikkutalvikin (P. minor) välimuoto. Todennäköisesti se on syntynyt iso- ja pikkutalvikin risteytymästä, jonka kromosomiluku on kahdentunut. Siten kellotalvikki voi lisääntyä itsenäisesti aivan tavallisen lajin tapaan ja tuottaa itävää siementä. Risteytymä lienee syntynyt useaan kertaan, sillä kellotalvikki kasvaa Euroopan lisäksi myös Himalajan alueella. Talvikit voivat kyllä levitä huomattavia matkoja, sillä äärettömän pienet siemenet leijailevat kevyesti heikkojenkin ilmavirtausten kannattelemina. Talvikkien siemenet lukeutuvat kasvikunnan pienimpiin: yhteen grammaan niitä mahtuu noin neljännesmiljoona.

Kellotalvikki on Etelä-Suomessa melko yleinen ja harvinaistuu pohjoista kohti. Lapissa se on hyvin harvinainen, mutta vielä Kilpisjärven tunturikoivikoissakin on muutama esiintymä. Lajin löytäminen edes levinneisyytensä ydinalueilta ei ole välttämättä helppoa, sillä se kasvaa pikku laikkuina, muodostamatta oikeastaan koskaan mittavia kasvustoja. Useimmiten esiintymät keskittyvät moreenimäille, valoisiin männiköihin ja kalliorinteiden alueille.

Isotalvikkiin verrattuna kellotalvikin lehtilapa ei ole yhtä pyöreähkö, mutta omalaatuisen kuhmurainen. Ruodit ovat enintään lavan pituiset ja kapealti siipipalteiset. Teriö on pikkutalvikin tapaan kellomainen ja värityskin on samantapainen, mutta kukka on suurempi ja emin vartalo on selvästi näkyvillä kukasta. Iso- ja pikkutalvikin välinen risteymä näyttää pienikokoiselta kellotalvikilta. Risteymän kukat ovat pienemmät kuin kellotalvikilla ja isotalvikin perintönä sen emiön vartalo on hieman käyrä, kellotalvikilla aivan suora. Marto sekamuoto ei myöskään kehitä lainkaan siemeniä, vaan teriö ja heteet jäävät karisematta paikoilleen jopa talven yli.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page