© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltakurjenmiekka

Iris pseudacorus

  • Heimo: Kurjenmiekkakasvit – Iridaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko paksu, suikertava.
  • Korkeus: 60–120 cm. Varsi niukkahaarainen, liereä, täyteinen.
  • Kukka: Kehä säteittäinen, kirkkaankeltainen, jopa 10 cm leveä; kehälehtiä 6 kahtena erilaisena kiehkurana. Ulkokehälehtiä 3, alaskaartuvia; sisäkehälehtiä 3, ulkokehälehtiä pienempiä, kapeita, pystyjä. Heteitä 3. Emiö 3-vartaloinen, 3-luottinen, vartalonliuskat isoja, kehälehtimäisiä, sisäkehälehtiä pitempiä. Kukinto 4–12-kukkainen, viuhkomainen.
  • Lehdet: Tyvellä, ruodittomia, 50–90 cm pitkiä, varsilehdet pienempiä. Lapa miekkamainen, ehytlaitainen, silposuoninen, harmaanvihreä.
  • Hedelmä: Pitkänomainen, 3-liuskainen, 4–5 cm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Savi-, lieju- ja mutarannat, tervalepikot, korvet, ojat, matalassa vedessä. Myös koristekasvi.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.
  • Uhanalaisuus: Rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa.

Komeakukkaisen keltakurjenmiekan luonteenomaisimpia kasvupaikkoja ovat ravinteikkaat lieju- ja mutarannat vesirajasta tervalepikoiden märkäpinnoille. Tyypillisin se on mietovirtaisilla jokivarsilla ja suojaisissa lahdissa – selkävesien vyöhykkeessä se käy jo selvästi harvinaisemmaksi ja uloimmat esiintymät sinnittelevät saariston kallioaltaissa. Keltakurjenmiekka kasvaa yleisenä Pohjois-Hämeen ja –Savon eteläosiin saakka, mutta esiintyy vielä Pohjois-Pohjanmaalle asti. Keltakurjenmiekan omat leviämiskeinot tuskin olisivat riittäneet näin laajan alueen valtaamiseen, ellei ihminen olisi puuttunut peliin: laji on komeimpia luonnonkukkiamme ja sen vuoksi usein siirretty luonnonkosteikoilta kesämökkien ja huviloiden rantoihin, jopa kukkapenkkien koristeeksi. Parhaita paikkoja puutarhassa ovat vesiaiheiden partaat ja puutarhalammikot, sielläkin mieluiten ravinteikkaalla alustalla.

Keltakurjenmiekan asemaa Suomen kansan lempilapsena kuvastavat monet sille annetut kansaomaiset nimet. Kurjenmiekan kukka lienee vaakunaliljan esikuva ja esiintynyt aikojen saatossa esimerkiksi Ranskan kuningashuoneen ja ristiretkeläisten tunnuksissa. Nykyisin tunnetuin muunnos lienee kansainvälisen partioliikkeen partiolilja. Parhaimmillaan toistakymmentä senttiä leveän kukan kasvattaminen alkaisi olla kasville resurssien tuhlausta, joten keltakurjenmiekan kukka toimii kolmena erillisenä yksikkönä. Pölyttävän kimalaisen on käytävä erikseen kaikissa kolmessa osakukassa ja toisaalta saman kukan kimpussa saattaa ahkeroida yhtä aikaa jopa kolme hyönteistä. Kurjenmiekkaa kannattaa käydä katsomassa vielä kukinnan jälkeenkin, jolloin miekkalehtien sekaan syntyy omalaatuisen näköisiä pullean pitkulaisia kotahedelmiä. Litteät siemenet kelluvat hyvin, lisäksi kasvi lisääntyy juurakosta irronneiden kappaleiden avulla. Keltakurjenmiekka on Kymenlaakson maakuntakukka.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page