© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltalehdokki

Platanthera chlorantha

  • Heimo: Kämmekkäkasvit – Orchidaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurimukulat haarattomia.
  • Korkeus: 25–60 cm.
  • Kukka: Kehä vastakohtainen, kellanvihertävä, n. 1–2 cm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, ulkokehälehdistä ylin kypärämäinen, sisäkehälehdistä 1 erikoistunut huuleksi. Huuli kehässä alapuolella, kannuksellinen, 10–16 mm pitkä, lähes tasasoukka, kapea, kellanvihertävä. Kannus 18–27 mm pitkä, kärkeä kohti paksuneva, tylpähkö. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, pölymyhkyt kaukana toisistaan, luotteja 2. Kukinto kapean kartiomainen tähkä. Kukka heikkotuoksuinen tai tuoksuton.
  • Lehdet: Tyvilehtiä 2, lähes vastakkain, ruodillisia. Lapa vastapuikea–leveänsoikea, ehytlaitainen, kalju. Ylempänä varrella kierteisesti 1–3 pientä, lähes tasasoukkaa ylälehteä.
  • Hedelmä: Pysty, lähes varrenmyötäinen kota.
  • Kasvupaikka: Lehdot, lehtoniityt, laitumet. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.
  • Uhanalaisuus: Rauhoitettu koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Keltalehdokki ja valkolehdokki (P. bifolia) ovat hyvin lähisukuisia lajeja, joita ei aina ole helppo erottaa. Eroja toki on, niin koossa, kasvupaikoissa kuin kukkimisajassakin. Selkeimmät tuntomerkit ovat kuitenkin kukassa. Nimensä mukaisesti valkolehdokin kukat ovat valkoiset, keltalehdokin kukat ovat vaalean kellanvihreät – lajin ruotsinkielinen nimi grönvit nattviol, ‘vihervalkoinen yöorvokki’ on värin suhteen kenties vielä suomenkielistä osuvampi. Keltalehdokki kasvaakin meillä yksinomaan ruotsinkielisen kulttuuripiirin alueella Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla, vähemmän vaativa valkolehdokki esiintyy Manner-Suomessa melko pohjoisessakin.

Valkolehdokki on yleisesti tunnettu kesäöiden tuoksuja. Keltalehdokin kukkia puolestaan on sanottu usein tuoksuttomiksi, mutta eräät ihmiset erottavat niissä selvän, joskin heikon tuoksun. Ero ei olekaan tuoksuaineiden määrässä, vaan laadussa. Valkolehdokin miellyttävä, huumaava tuoksu muodostuu pääasiassa aromaattisista estereistä, keltalehdokin kukissa on puolestaan pääasiassa suurimolekyylisiä alkoholien ryhmään kuuluvia yhdisteitä. Aromaattiset esterit houkuttelevat ennen muuta kiitäjiä, kun taas alkoholit ovat yökkösten mieleen. Myös kukan rakenne on räätälöity tietynlaisille pölyttäjille: valkolehdokin lähes yhdessä olevat siitepölymyhkyt nipistyvät tiukasti kiitäjän imukärsän tyveen, keltalehdokin siitepölymyhkyt tarttuvat puolestaan yökkösen silmiin ja myhkyjen etäisyys toisistaan on sopivasti jotakuinkin sama kuin tärkeimpien pölyttäjien silmienväli. Jotta tarttumakannat osuisivat varmasti kohteeseensa, keltalehdokin täytyy varmistaa, että hyönteinen joutuu tunkemaan päänsä aivan kukkaa vasten ja sen mesikannus onkin venynyt aavistuksen perhosen imukärsää pidemmäksi. Kaikista järjestelyistä huolimatta samoja hyönteisiä käy joskus molempien lähilajien kukissa siellä missä lajit kasvavat rinnakkain. Risteytymiä syntyy toisinaan, mutta ne ovat sangen harvinaisia. Ja kuten odottaa sopiikin, niiden tuntomerkitkin ovat suurin piirtein kantalajien ominaisuuksien välimuotoja.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page