© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltamaksaruoho

Sedum acre

  • Heimo: Maksaruohokasvit – Crassulaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Löyhästi mätästävä, mattomaisia kasvustoja muodostava.
  • Korkeus: 5–12 cm. Varsi koheneva–rento.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, kirkkaankeltainen, n. 1,5–2 cm leveä; terälehtiä viisi, 6–8 mm pitkiä, suippo- ja teräväkärkisiä. Verholehtiä 5, möyheitä. Heteitä 10. Emiö erilehtinen, emejä 5. Kukinto 3–6-kukkainen viuhko.
  • Lehdet: Kierteisesti, eivät selvinä riveinä, ruodittomia, yläviistoja. Kukattomien varsien yläosassa lehdet tiiviisti, kukkivissa varsissa lehtiä harvassa. Lapa puikea–pyöreähkö, tylppäkärkinen, möyheä, kalju, kellanvihreä–punertava.
  • Hedelmä: Monisiemeninen tuppilo, joita 5 yhdessä.
  • Kasvupaikka: Kalliot, somerikot, hietikot, soraiset merenrannat, kedot, kiviaidat, tienvarret, joutomaat. Myös koristekasvi, usein villiytynyt.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Keltamaksaruoho on – kuten sukunsa kasvit ylipäätään – lehtiinsä vettä varastoiva kasvi eli lehtisukkulentti. Lehtien vesivaraston ja haihtumista vähentävien rakenteiden avulla laji on sopeutunut kuiviin kasvupaikkoihinsa. Keltamaksaruoho tulee toimeen aivan uskomattoman ohuessakin kasvualustassa ja voi selvitä jopa puolisen vuotta ilman vettä. Alkuperäisenä luonnonkasvina se asuttaa merenrantojen kallioilta ja rannan yläosan kuivia, hiekkaisia niittyjä Perämeren perukkaa myöten. Merenrannoilla sukkulenttiluonne voi auttaa kasvia kestämään satunnaisia suolavesipärskeitä. Keltamaksaruohon tuppilot avautuvat vain sateella ja siemenet leviävät saderoiskeiden ja valuvesien mukana etäällekin emokasvista – yllättävä sopeuma kuivien kallioiden kasvilta.

Myös ihminen on siirrellyt keltamaksaruohoa kivikkopuutarhojen koristekasviksi. Kasvi säilyy pitkään kasvupaikallaan ja istutuksista levinneenä tai ehkä joskus merenrannoilta levinneistä siemenistä alkunsa saaneena se kasvaa monin paikoin sisämaassa kallioilla, törmillä, kuivilla niityillä ja teiden varsilla asutuksen piirissä. Kasvutapansa ansiosta laji kestää varsin hyvin tallausta ja menestyy myös kantakaupungin kivisillä pengerryksillä ja muilla rakennelmilla. Koristekäytön lisäksi keltamaksaruoholla on ollut virkaa myös rohdoksena. Nykyisin sen rohdoskäyttöä ei enää suositella: lehtien kitkeränmakuinen (acris, lat. katkera) neste voi aiheuttaa iho-oireita, jotkut pitävät sitä suorastaan myrkyllisenä.

Keltamaksaruoho muistuttaa suuresti särmämaksaruohoa (S. sexangulare), jonka tasaleveät lehdet ovat varsinkin kukattomissa versoissa tiheässä, kuuteen riviin järjestäytyneinä. Särmämaksaruoho kasvaa meillä luonnonvaraisena vain Ahvenanmaalla ja sitä viljelläänkin vain melko harvoin. Keltamaksaruoho muistuttaa myös hieman kesämaksaruohoa (S. annuum). Nämä lajit voi erottaa toisistaan esimerkiksi kesämaksaruohon litteähköjen ja harvakasvuisten lehtien perusteella.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page