© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltanokitkerö

Picris hieracioides

  • Heimo: Asterikasvit – Asteraceae (Mykerökukkaiskasvit – Compositae), alaheimo Cichorioideae
  • Kasvumuoto: 2- tai joskus lyhytikäinen monivuotinen.
  • Korkeus: 50–80 cm. Varsi latvasta runsashaarainen, karheakarvainen, siniharmaa, joskus purppurajuovainen.
  • Kukka: Kukat muodostavat 2,5–3 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat kullankeltaisia (laitimmaiset ulkopinnalta usein punajuovaisia), kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 1 rivi, erikokoisia, ulkonevia, kapeansuikeita, jäykkäkarvaisia. Ulkosuomut kapeita, jokseenkin siirottavia. Mykeröt huiskilomaisena ryhmänä.
  • Lehdet: Kierteisesti, alimmat ruodillisia, ylemmät sepiviä. Lapa suikea–soikea, ehytlaitainen–nirhalaitainen–mutkalaitainen, aaltoreunainen.
  • Hedelmä: Pähkylä, jonka kärjessä sulkahaivenia.
  • Kasvupaikka: Piennarniityt, ahot, kesantopellot, pensaikot, puistot, myös radanvarret, satamat, joutomaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Keltanokitkerön nimi paljastaa kasvista jo pari käyttökelpoista tuntomerkkiä. Ensinnäkin se muistuttaa ensi katsomalta eräitä ukonkeltanoita (Hieracium­), mihin viittaa sen tieteellinen lajinimikin, hieracioides, ’keltanomainen’. Ukonkeltanoilla mykeröä suojaavat eripituiset kehtosuomut ovat limittäisinä riveinä, kitkeröllä varsinaisia kehtosuomuja on vain yksi rivi, jonka alla harittaa sekava rivi lyhyempiä ulkosuomuja. Keltanokitkerön nimen jälkiosa viittaa juuren erittäin karvaaseen makuun ja on suora suomennos sukunimestä Picris, joka puolestaan tulee kreikan kielen sanasta pikros, ’kitkerä’. Keltanokitkerön tuntomerkit eivät toki tähän lopu. Täysin ainutlaatuinen piirre mykerökukkaistemme joukossa ovat varren karhean tuntuiset karvat, joista suurin osa on kärjestään kaksiväkäisiä, kuin pienoisankkurit. Ylempien varsilehtien sepivyys on myös hyvä tuntomerkki.

Keltanokitkerö on suorastaan koulukirjaesimerkki kasvista, joka on suuresti hyötynyt kaskeamisesta. Itä-Suomen pitkään ja voimallisesti kasketuilla mailla keltanokitkerö on ikimuistoinen tulokaskasvi. Se on laajentanut levinneisyysaluettaan länteen ainakin osittain kaskiviljelyn myötä, mutta harvinaistuu jyrkästi ydinalueeltaan poispäin liikuttaessa. Läntisimmät vakinaiset esiintymät ovat Lohjan-Vihdin seudulla ja Vammalan nurkilla. Pohjanlahden rannikolla on satunnaisesiintymiä. Keltanokitkerö on viime vuosikymmeninä harvinaistunut monilla vakinaisilla kasvupaikoillaankin, vaikkei olekaan vielä uhanalainen. Kaskiahojen kasvaessa umpeen keltanokitkerön aika on kuitenkin käymässä vähiin. Se pystyy sinnittelemään pusikossa ja vielä nuoren puustonkin varjossa, mutta pelkkinä surkeina lehtiruusukkeina, pystymättä kukkimaan tai kypsyttämään siementä. Keltanokitkerön viimeisiä turvapaikkoja ovat valoisat tienpientareet ja penkereet.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page