© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Keltapeippi

Lamiastrum galeobdolon

  • Lat. synonyymi: Lamium galeobdolon
  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Pintarönsyt isolehtisiä.
  • Korkeus: 20–40 cm.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, keltainen, 15–25 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Ylähuuli korkea, kupera; alahuuli 3-liuskainen, kaikki liuskat lähes yhtä isoja, keskiliuska kolmiomainen, suippo. Verhiö lähes säteittäinen, 5-liuskainen. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodillisia. Lapa leveänpuikea, tylppä- tai matalaan herttatyvinen, verkkosuoninen, useimmiten vaalealaikkuinen, alta usein tumman violetti, laita hampainen. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä.
  • Kasvupaikka: Puistot, puutarhat, metsiköt, lehdot. Koristekasvi, viljelyjäänne ja -karkulainen.
  • Kukinta: Touko–syyskuu.

Sievään keltapeippiin voi Suomessa törmätä vanhojen puutarhojen ja puistojen liepeillä, jossa se kasvaa viljelyjäänteenä tai -karkulaisena. Se saattaa säilyä hoidotta kymmeniä vuosia ja jopa hieman laajentaa aluettaan. Rentojen rönsyjen avulla se voi levittäytyä useiden neliömetrien laajoiksi kasvustoiksi. Luontaisesti lajia tavataan meitä lähinnä Virossa ja Karjalan kannaksella rehevissä joenvarsilehdoissa ja lehtokorvissa. Puhdasta keltapeippiä suositumpia koristekasveina ovat erilaisen kirjavalehtiset lajikkeet. Meillä tavattavien yksilöiden lehdet ovat usein valkotäpläisiä, mutta puutarhoissa on kokonaan hopealehtisiäkin keltapeippejä. Niillä kaikilla on suuret, voinkeltaiset kukat tiiviinä kiehkuroina.

Keltapeippiä on pompoteltu suvusta toiseen: Linné piti sitä ensin pillikkeenä, Galeopsis, välillä se on ollut muiden meikäläisten peippien kanssa suvussa Lamium, välillä nykyiseen tapaan omassa suvussaan. Lajin erottamiselle muista peipeistä on vahvat perusteet. Erottavista tuntomerkeistä näkyvimpiä ovat teriön keltainen väri sekä selvästi kolmiliuskainen alahuuli. Meillä rikkaruohoina kasvaviin peippeihin keltapeippiä tuskin voi sekoittaa. Se muistuttaa meikäläisistä kasveista eniten ehkä kirjopillikettä (Galeopsis speciosa), jolla on kuitenkin yksivärisen vaaleanvihreät, sulkasuoniset lehdet ja teriön alahuulessa violetti täplä. Olipa keltapeipin suku mikä tahansa, se kuuluu monien villiyrttiharrastajien, tai paremmminkin villiyrttiammattilaisten listalle, etenkin sen kukat ja nuoret versot voivat koristaa huippukokkien suunnittelemia – ei niin halpoja annoksia.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page