© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kenttäkrassi

Lepidium campestre

  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 1- tai tav. 2-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 20–40 cm. Varsi pysty, latvasta kynttelikkömäisesti haarova, tiheään lyhytkarvainen, harmahtava.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 0,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 2–3 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, alimmat pian kuihtuvia, varsilehdet ruodittomia, sepiviä, lukuisia. Alimpien lehtien lapa hieman liuskainen, ylempien puikea–soikea, nuolityvinen, nirhalaitainen.
  • Hedelmä: 2-siemeninen, 4,5–6 mm pitkä, kauhamainen, leveänsoikea, lanttokärkinen, leveälti siipipalteinen, karhea litu. Lituperä siirottava, enintään lidun pituinen.
  • Kasvupaikka: Pellot, hietikot, joskus myllyt, satamat, ratapenkereet, pientareet, joutomaat, täyttömaa-alueet, kaatopaikat.
  • Kukinta: Kesä–heinäkuu.

Tanakkavartisen, tasakorkuisia kukintohaaroja kasvattavan kenttäkrassin olemus muistuttaa monihaaraista kynttilänjalkaa. Vaikutelmaa korostaa vielä verson alimpien lehtien pikainen lakastuminen. Suomessa yleisistä ristikukkaiskasveista laji muistuttaa eniten kevättaskuruohoa (Noccaea caerulescens) ja peltotaskuruohoa (Thlaspi arvense), joiden varsi on kuitenkin kalju, kenttäkrassilla tiheään lyhytkarvainen. Ratakrassi (L. densiflorum) on myös olemukseltaan kynttilänjalkamainen, mutta sen varsi on yleensä niukka- ja pienilehtisempi. Lajit voi erottaa viimeistään hedelmistä, jotka ratakrassilla ovat vain niukasti palteisia.

Kenttäkrassin alkuperäiset kasvupaikat lienevät jossain Etelä-Venäjällä, Kaukasiassa ja Vähä-Aasiassa. Meillä lajin levinneisyys on lounainen: löytöjä on Ahvenanmaalta ja lounaissaaristosta. Manner-Suomessa se on kasvanut melko pysyvänä Turun ja Naantalin seudulla, tilapäisesiintymiä on paljon pohjoisempaakin. Kenttäkrassi on selvästi taantunut Suomessa, pysyvät esiintymät ovat ehkä hävinneet kokonaan. Paikoin laji sentään näyttää pystyneen kotiutumaan uusillekin paikoille. Meikäläisiä kasvupaikkoja ovat hiekkaiset pellot, soraiset ratapenkereet, maantienreunukset, satamat, kalliokumpareet ja myllyjen ympäristöt. Suurin osa lajin esiintymistä on jo luonteensa takia lyhytikäisiä: kenttäkrassia uhkaavat sepelöinti, asfaltointi ja väylien leventäminen. Tehostunut maatalous rikkakasvimyrkkyineen lienee myös koitunut lajin kohtaloksi monin paikoin. Hieman paradoksaalisesti kenttäkrassin kulttuurikasvupaikat ovat yhtä aikaa sekä ihmistoiminnasta riippuvaisia että sen uhkaamia. Muutamia havaintoja on kyllä tehty myös täysin luonnontilaisista, kilometrien päässä asutuilta paikoilta sijaitsevista esiintymistä.

Luonnossamme kasvaa hyvin paikallisina tai aivan satunnaisina monia muitakin erikoisia krasseja. Nurmikrassi (L. heterophyllum) on suuresti kenttäkrassia muistuttava, mutta monivuotinen länsieurooppalainen kasvi, jota on tavattu rinteiltä, tienvarsilta ja kylvönurmikoilta Etelä-Suomesta.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page