Rento-orakko, ssp. maritima Rento-orakko, ssp. maritima Piikkiorakko, ssp. spinosa

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kenttäorakko

Ononis spinosa ssp. arvensis

  • Lat. synonyymi: Ononis arvensis, Ononis spinosa ssp. hircina
  • Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, paalujuuri voimakas.
  • Korkeus: 30–80 cm. Varsi pitkä- ja tahmeakarvainen, myös nystykarvainen, pahanhajuinen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, vaaleanpunainen, 15–20 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho); venho valkoinen. Verhiö 5-liuskainen, liuskat pitkiä. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto harsu, lehdekäs latvaterttu tai kukat pareittain varsilehtien hangoissa.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen, joskus 1-lehdykkäinen; lehdykät soikeita–pyöreähköjä, sahalaitaisia, päätölehdykkä ruodillinen. Korvakkeet isot, ruotiin yhteenkasvaneet.
  • Hedelmä: Avautuva, verhiön pituinen, 6–9 mm pitkä, 1–3-siemeninen palko.
  • Kasvupaikka: Merenrantaniityt, joutomaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Vaarantunut, rauhoitettu koko Suomessa.

Orakkojen suvun enemmistö kasvaa Välimeren tienoilla, mutta pohjoiseen mentäessä lajimäärä vähenee nopeasti. Harvat meillä tavattavat lajit ovat monivuotisten ruohojen ja puolipensaiden rajamailla: niiden varret ovat sangen vahvasti puutuneita, mutta kuolevat yleensä pitkän ja kylmän pohjoisen talvemme aikana tyveään myöten. Ainoa suvun meillä vakinaisena esiintyvä laji, kenttäorakko kasvaa pohjoisimmalla rajallaan Suomenlahden saaristossa yhdeksällä saarella Kirkkonummelta Sipooseen sekä yhdellä saarella Haminassa. Kaikki meikäläiset esiintymät ovat enemmän tai vähemmän samanlaisilla paikoilla tyrskyjen ja jäiden melko avoimina pitämillä somerikkoisilla rantaniityillä. Suomenkielinen nimi kenttäorakko ei tunnu kovin hyvin istuvan kasville, mutta etelämpänä se on tavallisesti kuivien paikkojen, sisämaaniittyjen, laidunten, pientareiden – siis erilaisten kenttien – kasvi. Kenties esiintymisalueensa äärirajoilla kasvi menestyy vain runsaasti kivennäissuoloja sisältävällä maalla, jota meikäläisestä maaperästä löytyy merenrantaniityiltä, vaikkei kenttäorakko varsinainen merenrantakasvi olekaan. Etelämpänä se kasvattaa usein suojakseen myös piikit eli orat, jotka meikäläiseltä orakolta puuttuvat. Kenttäorakko lienee levinnyt meille liikenteen mukana, todennäköisesti Virosta – omin voimin isosiemeninen kasvi tuskin olisi saavuttanut rantojamme.

Rento-orakko & Piikkiorakko

Ononis spinosa ssp. maritima (myös Ononis repens) & Ononis spinosa ssp. spinosa (myös Ononis campestris)

Nykyisin kenttäorakko luokitellaan yleisesti _Ononis spinosa_-lajin alalajiksi, aikaisemmin sitä on pidetty omana lajinaankin. Kaksi muuta Pohjoismaissa melko harvinaisena tavattavaa alalajia ovat Suomessakin satunnaisina tavattava rento-orakko sekä piikkiorakko, jota maassamme ei luonnonvaraisena tavata. Rento-orakon varsi on ainakin tyvestä puutunut ja usein harvapiikkinen. Kukat ovat yleensä yksittäin ja palko on 1-siemeninen. Piikkiorakko on – niin kuin arvata saattaa, varreltaan ——. Toinen erottava tuntomerkki on kapeamman suikeat lehdykät.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page