Kuvat: ©Jouko Lehmuskallio
Kenttäorakko
Ononis spinosa ssp. arvensis
- Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
- Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, paalujuuri voimakas.
- Korkeus: 30–80 cm. Varsi pitkä- ja tahmeakarvainen, myös nystykarvainen, pahanhajuinen.
- Kukka: Teriö vastakohtainen, vaaleanpunainen, 15–20 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho); venho valkoinen. Verhiö 5-liuskainen, liuskat pitkiä. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto harsu, lehdekäs latvaterttu tai kukat pareittain varsilehtien hangoissa.
- Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen, joskus 1-lehdykkäinen; lehdykät soikeita–pyöreähköjä, sahalaitaisia, päätölehdykkä ruodillinen. Korvakkeet isot, ruotiin yhteenkasvaneet.
- Hedelmä: Avautuva, verhiön pituinen, 6–9 mm pitkä, 1–3-siemeninen palko.
- Kasvupaikka: Merenrantaniityt, joutomaat.
- Kukinta: Heinä–elokuu.
Kenttäorakko on rauhoitettu koko maassa.
Orakkojen suvun enemmistö kasvaa Välimeren tienoilla, mutta pohjoiseen mentäessä lajimäärä vähenee nopeasti. Harvat meillä tavattavat lajit ovat monivuotisten ruohojen ja puolipensaiden rajamailla: niiden varret ovat sangen vahvasti puutuneita, mutta kuolevat yleensä pitkän ja kylmän pohjoisen talvemme aikana tyveään myöten. Ainoa suvun meillä vakinaisena esiintyvä laji, kenttäorakko, kasvaa pohjoisimmalla rajallaan vain yhdeksällä paikkakunnalla Suomenlahden saaristossa Kirkkonummelta Sipooseen. Kaikki meikäläiset esiintymät ovat enemmän tai vähemmän samanlaisilla paikoilla tyrskyjen ja jäiden melko avoimina pitämillä somerikkoisilla rantaniityillä. Suomenkielinen nimi kenttäorakko ei tunnu kovin hyvin istuvan kasville, mutta etelämpänä se on tavallisesti kuivien paikkojen, sisämaaniittyjen, laidunten, pientareiden – siis erilaisten kenttien – kasvi. Kenties esiintymisalueensa äärirajoilla kasvi menestyy vain runsaasti kivennäissuoloja sisältävällä maalla, jota meikäläisestä maaperästä löytyy merenrantaniityiltä, vaikkei kenttäorakko varsinainen merenrantakasvi olekaan. Etelämpänä se kasvattaa usein suojakseen myös piikit eli orat, jotka meikäläiseltä orakolta puuttuvat. Kenttäorakko lienee levinnyt meille liikenteen mukana, todennäköisesti Virosta – omin voimin isosiemeninen kasvi tuskin olisi saavuttanut rantojamme.
Nykyisin kenttäorakko luokitellaan yleisesti alalajiksi, aikaisemmin sitä on pidetty omana lajinaankin. Kaksi muuta Pohjoismaissa melko harvinaista alalajia ovat Suomessakin satunnaisina tavattava rento-orakko (ssp. maritima) sekä piikkiorakko (ssp. spinosa).
