© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Ketokaunokki

Centaurea scabiosa

  • Heimo: Mykerökukkaiset – Compositae, alaheimo Karhiaiskasvit – Carduoideae (aiemmin Asterikasvit – Asteraceae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vankka.
  • Korkeus: 30–100 cm. Varsi latvasta haarova, särmikäs.
  • Kukka: Kukat muodostavat 3,5–5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat violetinpunaisia (harvoin vaaleanpunaisia tai valkoisia), laitakukat neuvottomia, vinon suppilomaisia, kärjestä liuskaisia; kehräkukat torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto lähes pallomainen, kehtosuomut limittäin monessa rivissä, tyviosa vihreä, kärkiosa pyöreähkö, ruskeanmusta, kampamaisesti ripsiliuskainen. Mykeröt yksittäin latvahaarojen kärjissä.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia. Lapa tummanvihreä, hieman nahkea, epäsäännöllisesti 1–2 kertaa liuskainen (harvoin ehyehkö), liuskat kapeita.
  • Hedelmä: Litteähkö, vaaleanruskea, lyhytkarvainen, 4,5–5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä 4–5 mm pitkiä, ruskeanharmaita sukasia.
  • Kasvupaikka: Kuivat pientareet, kedot, ahot, tienvarret, laitumet.
  • Kukinta: Heinä–syyskuu.

Ketokaunokin alkuperäiset kasvupaikat lienevät Venäjän aroilla. Suomalaiset kasvit ovat ilmeisesti useaa eri alkuperää: toisaalta vanhaan maanviljelyskulttuuriin liittyviä kantoja, toisaalta hiljakkoin maa- ja rautateitse levinneitä tulokkaita. Lajin meikäläisen levinneisyyden keskus on Etelä-Hämeessä, josta alue ulottuu lounaaseen Lohjan–Vihdin seudulle sekä koilliseen Mikkelin suuntaan. Suppeampia ja niukempia esiintymiä on myös Ahvenanmaalla ja Etelä-Savossa, mutta valtaosassa Etelä- ja Keski-Suomea ketokaunokki on todella harvinainen. Lajin esiintymät keskittyvät asutuksen läheisyyteen ja liikennöidyille paikoille. Sen pähkylöissä ei ole kunnollista lenninhaiventa, joten ne eivät voi levitä tuulen mukana. Ne jäävätkin mykeröiden kehtoihin, jotka säilyvät pitkälle talveen pystyssä pysyvien varsien päässä lumenpinnan yläpuolella. Pikkulinnut käyttävät niitä ravintonaan, mutta ruokaillessaan tulevat levittäneeksi osan siemenistä ympäriinsä.

Ketokaunokin mykeröiden isot laitakukat tekevät niistä oikein koristeellisen näköisen ja lajia viljellään myös puutarhoissa. Laitakukissa ei ole toimivia heteitä tai emejä – niiden ainoa tehtävä on ilmeisesti houkutella hyönteisiä mykerön keskellä sijaitseviin kehräkukkiin, joista hedelmöityttyään kehittyy siemeniä. Paitsi koristekasvina, ketokaunokkia on käytetty joskus myös syyhyn eli kansanomaisesti kapin ja muiden ihovaivojen hoitoon, mihin sen tieteellisen nimen lajiosa, scabiosa viittaakin. Väriäkin ketokaunokista on ennen vanhaan keitelty.

Liuskaisine lehtineen ketokaunokki muistuttaa hieman punakukkaisia ohdakkeita (Cirsium), joista se on kuitenkin piikittömänä helppo erottaa. Ketokaunokkia tavallisempia sinipunertavakukkaisia kaunokkeja maassamme ovat hieman pienemmät ahdekaunokki (C. jacea) ja nurmikaunokki (C. phrygia), jotka ovat ehytlehtisiä. Lisäksi niiden kukkia suojaavat kehtosuomut ovat kuroutuneet jyrkästi kahteen osaan (kapea ‘vyötärö’ kärjen ja tyven välillä), joista kärkiosan lisäkkeen yksityiskohdat ovat tärkeitä lajituntomerkkejä. Ketokaunokin suomun kärjessä on vain kapea, ripsinen reunus.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page