ssp. gotlandica

© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Ketokylmänkukka

Pulsatilla vulgaris

  • Lat. synonyymi: Anemone pulsatilla
  • Nimi myös: Tarhakylmänkukka, Lännenkylmänkukka
  • Heimo: Leinikkikasvit – Ranunculaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty. Heikosti mätästävä.
  • Korkeus: 5–25 cm. Varsi haaraton, ontto, karvainen, kukan alapuolella olevaa kiehkuraa lukuun ottamatta lehdetön, kukinnan jälkeen pitenevä.
  • Kukka: Kehä säteittäinen–kellomainen, sinipunainen, 5,5–8,5 cm leveä. Kehälehtiä 6 kahtena kiehkurana, kaikki lähes samankokoisia, ulkopinnalta kiiltävän valkokarvaisia. Heteitä monta, ponnet keltaisia. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukka yksittäin vanan päässä, pysty.
  • Lehdet: Tyvilehdet ruodillisia, ruodit karvaisia, kehittyvät kukinnan jälkeen. Lapa 2–4 kertaa pariliuskainen. Liuskat kapean tasasoukkia–pitkulaisia, liuskoja lehdessä jopa yli 100. Varsilehdet kiehkurana kukan alapuolella, ruodittomia, tyvestä yhteenkasvaneita, kapeita, kärkiosasta niukkaliuskaisia, suoria, valkokarvaisia.
  • Hedelmä: Harmaanruskea, n. 3 mm pitkä pähkylä, päässä 2–5 cm pitkä, karvainen ota. Pähkylöitä useita yhdessä.
  • Kasvupaikka: Kuivat kankaat. Myös koristekasvi.
  • Kukinta: Huhti–toukokuu.
  • Uhanalaisuus: Ketokylmänkukka on hävinnyt luonnostamme, mutta lajia tapaa koristekasvina pihoissa ja puutarhoissa.

Kylmänkukkia kasvaa nykyisin luonnossamme kaksi alkuperäislajia, hämeenkylmänkukka (P. patens) ja kangasvuokko (P. vernalis), joista molemmat ovat harvinaistuneet ja rauhoitettuja. Aikaisemmin niiden kukkia kerättiin keväisin suuria määriä myytäväksi ja kokonaisia kasveja puutarhojen somistukseksi. Kun lajit alkoivat selvästi harvinaistua innokkaan keräämisen vuoksi, kiellettiin ensin kukkien myynti ja kerääminen myyntiä varten, sitten kasvit rauhoitettiin kokonaan. Uustulokkaana meillä on tavattu myös ahokylmänkukkaa (P. pratensis). Neljäs kylmänkukkalajimme, todennäköisesti muinoin ihmisen mukana maahamme kulkeutunut ketokylmänkukka ehti hävitä luonnostamme. Sen viimeinen kasvupaikka oli Salon Kasvilannummi, jossa sitä tavattiin vielä 1930-luvulla. Sen kasvamisesta jossain päin Suomea kantautuu yhä toisinaan huhuja – lajin lähimmät nykyiset varmat kasvupaikat ovat Pohjanlahden länsipuolella Manner-Ruotsissa ja Gotlannin saarella (ssp. gotlandica). Suurikukkaista lajia kasvatetaan myös koristekasvina. Se on vaatimaton maanlaadun suhteen eikä tarvitse juuri mitään hoitoa, toisin kuin luonnonvaraiset lajimme, joille ei puutarhassa pystytä luomaan sellaisia oloja, että ne menestyisivät. Keväällä ketokylmänkukka työntää heti lumien sulettua esiin karvaiset nuppunsa, josta muutamassa päivässä puhkeavat kookkaat, sinivioletit kukat. Kukinnan jälkeen kylmänkukkaa koristavat pitkähaiveniset, koristeelliset hedelmykset. Tuulen mukana leviävät pähkylät saattavat leijailla sopiville kasvupaikoille, vaikkapa eteläsuomalaisille mäenrinteille tai soraharjuille ja kasvi voi palata jälleen osaksi lajistoamme.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja
Puita ja pensaita samasta heimosta

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page