© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Ketonukki

Androsace septentrionalis

  • Heimo: Esikkokasvit – Primulaceae
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho. Pääjuuri pieni.
  • Korkeus: 3–20(–40) cm. Varret pystyjä–loivasti kaarevia, lehdettömiä, harvakarvaisia, hiukan punertavia vanoja, joita 1–4.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, ratasmainen, valkoinen tai vaaleanpunertava, n. 5 mm leveä, ahdasnieluinen, 5-liuskainen, liuskat pyöreäkärkisiä. Verhiö leveän kellomainen, särmikäs, kirjava, liuskat lyhyitä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto melko tiivis, 5–30-kukkainen sarja, kukkaperät eripituiset.
  • Lehdet: Ruusukkeena, maanmyötäisiä, ruodittomia–hyvin lyhytruotisia. Lapa kapean vastapuikea, suippotyvinen, karvainen, laita tavallisesti harvaan matalahampainen.
  • Hedelmä: Pallomainen, verhiötä hieman pidempi, tyveen asti avautuva, n. 3 mm pitkä kota.
  • Kasvupaikka: Kyläkedot ja kalliot, tien- ja radanvarret, pientareet, pihat, joutomaat.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.
  • Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen, rauhoitettu koko Suomessa, myös Ahvenanmaalla.

Ketonukki on pieni ja hento (syys)yksivuotinen kasvi. Sen koko kehitys maanpintaan nousseesta versosta siementen vapautumiseen voi keväällä itäneellä yksilöllä tapahtua 60–70 päivässä. Useimmiten kuivilla kasvupaikoilla lyhytjuurisella kasvilla on kova kiire kukkia ja tuottaa siemeniä ennen keskikesän helteitä. Ketonukin pienten, valkoisten kukkien pölyttämisestä huolehtivat kärpäset ja joskus perhoset, mutta kasvi voi turvautua myös itsepölytykseen turvatakseen siementuotantonsa. Laji kasvaa luontaisilla tai ihmistoiminnan vaikutuksesta avoimilla ja valoisilla kasvupaikoilla. Kasvupaikkojen heinittyminen tai sammaloituminen johtaa nopeasti ketonukin häviämiseen. Sen sijaan lajille on eduksi mikä tahansa uusia, kasvittomia laikkuja aikaansaava toiminta, kuten laidunnus tai tallaus, eräät kasvustot ovat selvästi hyötyneet jopa mauriaisyhdyskunnista (mauriainen = sokerimuurahainen, Lasius niger).

Suomessa kasvaa harvinaisena myös muutamia muitakin nukkeja. Idännukki (A. filiformis) on helppo erottaa jo ruusukkeestaan, jonka lehdet ovat selvästi ruodilliset; kukkivilla yksilöillä lajinmäärityksen varmistaa yksivärinen, särmätön verhiö. Peltonukin (A. elongata) voi puolestaan tunnistaa parhaiten kukkivana kaarevien, jopa vaakasuorien ja tiheään tähtikarvaisten vanojensa perusteella, myös verhiö on selvästi teriötä ja kotaa kookkaampi. Molemmat lajit ovat hyvin harvinaisia, meillä lähinnä Etelä-Hämeeseen kotiutuneita tulokkaita.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page