© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kevätesikko

Primula veris

  • Heimo: Esikkokasvit – Primulaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty–vino, suomuinen, monijuurinen.
  • Korkeus: 15–30 cm. Varsi lehdetön, karvainen vana.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, suppilomainen, kirkkaan keltainen ja oranssitäpläinen, 8–15 mm leveä, yhdislehtinen, kapeatorvinen, 5-liuskainen, liuskat lovipäisiä. Verhiö kapean kellomainen, särmikäs, kellertävän vihertävä, liuskat lyhytsuippuisia, odallisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto tiivis, toispuolinen, 4–30-kukkainen sarja kukkavanan päässä.
  • Lehdet: Ruusukkeena; ruoti lapaa lyhyempi, siipipalteinen. Lapa pitkänpuikea, tylppä- tai herttatyvinen, kärjestä pyöristynyt, laita epätasaisen hampainen–nirhainen, pinta kurttuinen, päältä harva-, alta etenkin nuorena tiheäkarvainen.
  • Hedelmä: Pitkänomainen, pulleahko, 5-liuskaisesti avautuva, 11–15 mm pitkä kota. Siemenet litteitä, tummia ja nystermäisiä.
  • Kasvupaikka: Lehdot, lehtoniityt, rehevät rinneniityt, pientareet. Myös koristekasvi ja viljelykarkulainen.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.

Kevätesikon tieteellinen nimi, suomennettuna ‘kevään pikku ensimmäinen’ kertoo kasvin aikaisesta kukinnasta, ja saman vahvistaa suomalainen nimi: ‘esikko’ on esikoinen-sanan muunnelma. Monista muissa kielissä esikon toisintonimenä on (ollut) arvoituksellinen ’taivaan avaimet’, Skandinaviassa esimerkiksi ruotsalaisten ’himmelsnyclar’ ja ’Sankt Pers nyclar’ (nykyisin nimi kuuluu miehenkämmekälle) sekä norjalaisten ’Marie-nälkebånd’. Nimitykset lienee perua keskiaikaisen avainnipun ja kevätesikon kukinnon yhdennäköisyydestä. Klassisen tarun mukaan taivaan portin kultaiset avaimet päätyivät maahan, pudottuaan Neitsyt Marian tai Pyhän Pietarin kädestä. Versiosta riippuen joko enkeli tai jokin korkealle lentävä lintu kuten kotka, haukka tai kiuru palautti avaimet omistajalleen, mutta putoamiskohtaan kasvoi tapahtuman muistoksi kullankeltaisin kukin kukkiva kevätesikko.

Suomessa lajin kansannimet ovat olleet maanläheisempiä, esimerkiksi lehmänkieli, lehmäntissi, orhinpää ja maitokukka. Nimeämisinto lienee osaltaan perua kasvin monipuolisesta hyötykäytöstä: hyvän tuoksuista juurta on käytetty liman irrottajana ja lisäämään virtsan ja hien eritystä, kukista on haudutettu teetä, tehty primulaviiniä ja nuoria lehtiä on syöty salaattina. Kevätesikko on kuitenkin meikäläisistä esikkolajeista ainoa myrkyllinen, joten sen kotikäyttöä ei voi suositella. Manner-Suomessa kasvi on niin harvinainen, että se on muutenkin syytä jättää rauhaan. Parhaat mahdollisuudet sen näkemiseen on lounaissaariston ja Ahvenanmaan keväisillä lehtoniityillä. Kevätesikko onkin Ahvenanmaan maakuntakukka.

Kevätesikon sekoittaa helposti etelänkevätesikkoon (P. elatior). Jälkimmäisen verhiö on tiukempi (kevätesikolla on väljempi ‘kaulus’). Toinen erottava tekijä on lehden muoto: kevätesikon puikean lehtilavan levein kohta on tyvellä, etelänkevätesikon soikean lavan puolessavälissä.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page