© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Kirjonivelvirna

Securigera varia

  • Nimi myös: Kirjokärsäpalko
  • Lat. synonyymi: Coronilla varia
  • Heimo: Hernekasvit – Fabaceae (Leguminosae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho, juuristo monihaarainen.
  • Korkeus: 40–120 cm. Varsi rento–koheneva, pystyhaarainen, kalju.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, punertava, 10–15 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Purje vaaleanpunainen, tummasuoninen, siivet ja venho valkoiset, venhon kärki tumman sinipunainen. Verhiö 5-liuskainen. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto lehtihankainen, pitkäperäinen, pallomainen, 5–20-kukkainen sarja.
  • Lehdet: Kierteisesti, lyhytruotisia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 5–10-parinen, päätölehdykkäinen. Lehdykät soikeita, ehytlaitaisia.
  • Hedelmä: 3–5 cm pitkä, siirottava, 4-särmäinen, avautumaton, katkeileva mutta kuroutumaton palko.
  • Kasvupaikka: Aurinkoiset niityt ja kedot, tienvarret, kaatopaikat, puutarhat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Kirjonivelvirna on kuulunut kasvistoomme suhteellisen vähän aikaa. Se kuului aikoinaan flooraamme kulttuuritulokkaana rajan takaisessa Karjalassa, mutta on sittemmin kotiutunut myös nykyisten rajojemme sisäpuolelle Etelä-Suomeen. Lajin luontaista levinneisyysaluetta ovat Keski-Eurooppa, Pohjois-Afrikka ja Aasia. Yhdysvalloissa ja Kanadassa sitä on käytetty yleisesti eroosion torjuntaan, maanparannukseen ja koristekasvina. Tähän tarkoitukseen se syväjuurisena, nopeasti levittäytyvänä ja itse itseään ilmakehän typellä lannoittavana soveltuukin. Ikävä kyllä samat ominaisuudet tekevät siitä tehokkaan kilpailijan, joka vie elintilaa alkuperäiskasveilta. Monin paikoin tulokkaasta on tullut todellinen maanvaiva, jota on yritetty hävittää niin kitkemällä, kulottamalla kuin myrkyttämälläkin. Meillä se on ainakin toistaiseksi ollut suhteellisen harvinainen avointen ja aurinkoisten hiekka- ja moreenimaiden erikoisuus. Kirjonivelvirnaa näkee toisinaan myös puutarhoissa, joissa se viihtyy hyvinkin laihoilla ja paahteisilla paikoilla, palkiten hoitajansa pitkään kestävillä vaaleanlilanpunaisilla kukinnoilla.

Kirjonivelvirnan pölytysbiologia on omalaatuinen: heteiden ponnet aukeavat varhain ja siitepöly pakkautuu venhon kärkeen, josta se ei kuitenkaan paksuuntuneiden palhojen estäessä pääse valumaan taaksepäin. Kun iso hyönteinen laskeutuu kukan venhon ja siipien päälle, nämä taipuvat alaspäin, mutta hetiöntorvi vastustaa liikettä ja työntää siitepölytulppaa ylöspäin, kuin hammastahnan tuubista, hyönteisen takaruumiista vasten. Kun hyönteinen sitten vierailee hieman vanhemmassa kukassa, jonka emi on ennättänyt pidentyä, tahmean siitepölyn tahrima kohta koskettaa emin kärkeä, luottia.

Peltolinnunjalka

Ornithopus sativus

Meillä satunnaisesti tavattava peltolinnunjalka muistuttaa jonkin verran kirjonivelvirnaa. Lehdykkäpareja on paljon ja lehdet ovat päätölehdykällisiä. Kukat molemmilla ovat yleensä vaaleanpunaisia ja kukinnot pallomaisia sarjoja, peltolinnunjalalla kukkia on kuitenkin selkeästi vähemmän (2–5). Hedelmävaiheessa eron huomaa palkojen lukumäärän lisäksi niiden kuorotumisesta: peltolinnunjalan palko on papujen välistä selkeästi kuroutunut (papujen lukumäärä on helposti luettavissa), kirjonivelvirnan 4-särmäinen palko on katkeileva, mutta ei niin kuroutunut.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page