© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Lehtopähkämö

Stachys sylvatica

  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko maarönsyllinen
  • Korkeus: 30–100 cm. Varsi toisinaan hiukan haarova, 4-särmäinen, karvainen, yläosasta myös nystykarvainen, nivelvälit korkeintaan hieman lehtiä pitempiä. Epämiellyttävän hajuinen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, tumman purppuranpunainen, valkokuvioinen, 12–18 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Ylähuuli kupera, tiheästi nystykarvainen, alahuulta lyhyempi; alahuuli 3-liuskainen, keskiliuska sivuliskoja suurempi, vastapuikea. Verhiö lähes säteittäinen, 5-liuskainen, epäselvästi 10-suoninen; liuskat otakärkisiä. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä, 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheä, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä.
  • Lehdet: Vastakkain, pitkäruotisia. Tyviruusukkeeton. Lapa herttamaisen puikea, teräväkärkinen, karvainen, tummanvihreä, laita säännöllisen isohampainen. Kukinnon tukilehdet pieniä.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) hiukan särmikkäitä, lähes sileäpintaisia, kiiltäviä, ruskeita.
  • Kasvupaikka: Lehdot, lehtokorvet, puistot, joutomaat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Lehtopähkämö on hyvien lehtojen indikaattori- eli tunnuslaji. Yleinen se on oikeastaan vain maamme lounaiskolkassa, mutta kasvaa sopivilla paikoilla koko maamme eteläpuoliskolla. Viime sotien aikaisten huoltokuljetusten mukana se kulkeutui muutamin paikoin pohjoisemmaksikin.

Kukkiva lehtopähkämö on purppuranpunaisine kukkineen upea näky, mutta kukkimaton verso muistuttaa hämäävästi nokkosta. Määritystä pähkä(mö)illessään voi kokeilla lehtien koskettelua: nokkonen polttaa, lehtopähkämö jättää sormiin vain hiirenpissamaisen tai metallisen hajun. Lehtopähkämön ulkonäkö lienee antanut aiheen nimiin mettänokkonen ja siannokkonen; sikamaisuus kasvin nimessä saattaa hyvinkin olla halveksuntaa sen omituista hajua kohtaan. Pahanhajuisuus on kuitenkin kasville itselleen mitä tarkoituksenmukaisin ominaisuus, jonka avulla se vain koettaa olla tulematta syödyksi.

Pähkämöitä pölyttävät mehiläiset ja kimalaiset eivät tee eroa eri lajien kesken, ja yhteisillä kasvupaikoilla lehtopähkämö voi risteytyä lähisukuisen peltopähkämön (S. palustris) kanssa. Jälkeläiset perivät ulkoisia ominaisuuksia molemmalta vanhemmalta ja ovat siksi hyvin vaihtelevan näköisiä. Suomessa on pari muutakin pähkämölajia, jotka ovat harvinaisia tulokkaita tai satunnaisvieraita: komea rohtopähkämö (S. officinalis), kellertäväkukkainen keltapähkämö (S. annua) ja pienikasvuinen rikkapähkämö (S. arvensis).

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page