© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Lettorikko

Saxifraga hirculus

  • Heimo: Rikkokasvit – Saxifragaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Maavarsi haarova–haaraton, ruskehtava. Lyhytrönsyinen, joskus heikosti mätästävä.
  • Korkeus: 5–30 cm. Varsi koheneva, haaraton, monilehtinen, yläosasta ruskeakarvainen, alaosasta heikosti punertava.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, keltainen, keskiosasta punapilkkuinen, n. 2–3 cm leveä; terälehtiä viisi, 10–15 mm pitkiä. Verholehtiä 5, taakäänteisiä. Heteitä 10. Emiö tyvestä yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukka yksittäin tai 2–3 kukan ryhmissä. Kukka tympeänhajuinen.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja kierteisesti pitkin vartta, lyhytruotisia–ruodittomia. Lapa suikea, ehytlaitainen.
  • Hedelmä: 2-osainen kota.
  • Kasvupaikka: Letot, lettoniityt, lähteiköt. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Vaarantunut, rauhoitettu koko Suomessa.

Useimmat rikkomme ovat joko tunturikasveja tai Lounais-Suomen kallioketojen flooraa. Lettorikko on tässä seurassa kasvupaikkavaatimuksiltaan ainutlaatuinen, aito suokasvi. Lettorikkokasvuston tympeän, vuohipukkia muistuttavan ominaishajun sanotaan antaneen aiheen kasvin tieteelliseen lajinimeen hirculus, ‘pieni pukki’. Väitteen todenperäisyyttä ei ikävä kyllä pääse kovin helposti kokeilemaan, sillä laji on harvinaistunut siinä määrin, että harva kasviharrastaja on saanut nähdä tämän soiden koristuksen luonnossa. Teollisella aikakaudella soita on ojitettu ja kuivattu niin innokkaasti, että alle puolet niistä on enää luonnontilassaan. Mielenkiinto on kohdistunut etenkin lettorikon suosimiin ravinteisimpiin soihin ja laji on yksi eniten kasvupaikkoja menettäneistä kasveistamme. Lettorikon kohtalo on ollut kova myös muualla Euroopassa, missä kasvupaikkojen väheneminen on ajanut lajin ahtaalle, monin paikoin suorastaan sukupuuton partaalle.

Vaateliaan lettorikon kasvupaikkoja on runsaimmin jäljellä Keski-Lapissa. Se kasvaa siellä täällä muuallakin Pohjois-Suomessa sekä Keski-Suomen länsi- ja itäosissa. Sen vaatimukset ovat kuitenkin niin suuret, että millään alueella sitä ei voi sanoa yleiseksi. Suurin osa lajin jäljellä olevista kasvupaikoista on lähteikköjä. Lajin voi löytää karultakin suolta lähteensilmän ja siitä lähtevän puron partaalta. Ravinteiset letot ovat kuitenkin lajin ominta valtakuntaa. Erityisen luonteenomaisia ovat koivuletot, joille harvakseltaan sinnittelevät koivut antavat puistomaisen ilmeen. Laji suosii rauta- ja fosforipitoista, liikkuvaa vettä ja usein sinertävä, hapettunut rautafosfaatti värjää kamaraa lajin parhailla kasvupaikoilla.

Kukkimattomana lettorikko jää helposti huomaamatta. Keskikesällä sen maanmyötäiset versot alkavat kohentua kukkavanoiksi, mutta silloinkin se muistuttaa äkkiseltään suohorsmaa (Epilobium palustre). Lettorikko on suolajistomme harvoja myöhäiskukkijoita alkaen kukintansa usein vasta heinäkuun lopulla ja jatkaen jopa syyskuulle.

Lettoinen kasvi

Eutrofia tarkoittaa runsasravinteista, erityisesti kun puhutaan soista. Eutrofisessa elinympäristössä on runsaasti esimerkiksi typpiyhdisteitä tai kalsiumia, joiden vaikutuksesta kasvien perustuotanto on suurta. Soilla eutrofiaa kutsutaan lettoisuudeksi (= ruskosammaleisuus), josta voi päätellä, että lettosuot ovat erityisen runsasravinteisia soita. Putkilokasveista lettoisuuden indikaattorilaji on esim. lettorikko.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page