© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Liekovarpio

Cassiope tetragona

  • Nimi myös: Tunturiliekovarpio
  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen varpu.
  • Korkeus: 10–30 cm. Varsi pysty, jäykkä, puutunut, alaosasta haarova, haarat 4-särmäisiä.
  • Kukka: Teriö kellomainen, valkoinen, 6–8 mm pitkä, yhdislehtinen, 5-liuskainen. Verholehtiä 5, vihertäviä, joskus punertavia. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin haarojen kärkiosien lehtihangoissa, pitkäperäisiä, nuokkuvia.
  • Lehdet: Ristikkäisesti vastakkain (neljänä rivinä), ruodittomia, limittäin varrenmyötäisiä, talvehtivia, tuoksuvia. Lapa suomumainen, ehytlaitainen.
  • Hedelmä: Pallomainen, 4 mm pitkä, harjuinen, pysty kota.
  • Kasvupaikka: Tunturipaljakan varpukankaat, kivikot, jyrkänteet. Kalkinsuosija.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.
  • Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.

Kanervakasvien heimo on melko suuri, ja siihen kuuluvissa suvuissa on pääasiassa varpuja ja pensaita. Varpioiden (Cassiope) suku koostuu tusinasta pohjoisen pallonpuoliskon kylmien ja viileiden alueiden kasvista, joista Euroopassa – myös Suomessa – kasvaa kaksi lajia (tai vain yksi, jos sammalvarpio luokitellaan omaan Harrimanella -sukuunsa). Liekovarpio on meikäläisistä tunturivarvuista pohjoisin ja sen nähdäkseen on matkattava aina Käsivarren Lapin perukoille asti. Siellä se kasvaa yli kymmenellä tunturilla, runsaimmillaan keskipaljakassa kuivilla tunturinrinteillä ja -kankailla. Enontekiön suurtuntureiden maaperä on useimmista tuntureistamme poiketen ravinteikas. Suomen maaperässä harvinainen kalkki vaikuttaa hyvin merkittävästi monien kasvien elämään: yhdet eivät siedä sitä lainkaan, toiset eivät tule toimeen ilman ja kolmannet sinnittelevät sen varassa levinneisyytensä äärirajoilla. Liekovarpion suhde kalkkiin on monimutkaisempi: alapaljakassa se on selvä kalkkikasvi, ylempänä kalkista riippumaton. Suurin osa kanervakasveistamme suosii happamia, kalkittomia maita.

Haltin kävijöille liekovarpio tulee tutuksi, sillä se kasvaa monin paikoin valtavarpuna ja erottuu tummanvihreinä laikkuina maastossa. Se on helppo erottaa myös kukattomana vankasta olemuksestaan ja selkeästi neljään riviin ryhmittyneistä suomumaisista lehdistään. Lajin versot näyttävät punoksilta ja kasvin saamenkielinen nimi tarkoittaakin palmikkokasvia. Laajoja, tiheitä kasvustoja muodostavan liekovarpion kukinta on yleensä hyvin runsasta ja näyttävää, kukat tuovat mieleen vaikkapa kielon kukat. Arktisilla seuduilla liekovarpiota on yleisesti käytetty polttoaineena – myös suomalaiset poromiehet ja eränkävijät ovat tunteneet tämän käyttötarkoituksen. Nykyajan lapinmatkaajan on parasta valmistaa ruokansa retkikeittimellä ja jättää hitaasti uudistuva liekovarpio kasvamaan rauhassa. Lajin versot voivat saavuttaa jopa 20 vuoden kunnioitettavan iän.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page