© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Litulaukka

Alliaria petiolata

  • Nimi myös: Rohtolitulaukka
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 2-vuotinen ruoho. Pääjuuri valkoinen, sivulle taittunut.
  • Korkeus: 30–100 cm. Varsi tav. haaraton. Lievästi sipulintuoksuinen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1 cm leveä; terälehtiä 4, n. 5 mm pitkiä. Verholehtiä 4, varhain karisevia. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Ruusukelehdet pitkäruotisia, ylemmät varsilehdet lyhytruotisia. Ruusukelehtien lapa munuaismainen, nyhälaitainen, ohut, alapinnalta karvainen, yläpuolelta kiiltävä, varsilehtien lapa kolmiomainen–herttamainen, sahalaitainen.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, tylpästi 4-särmäinen, 3–6 cm pitkä, siirottava litu. Lituperä n. 5 mm, ylöspäin kaareva.
  • Kasvupaikka: Lehdot, vanhat puistot, puutarhat, pensaikot, tienvarret, satunnaisesti satamat.
  • Kukinta: Touko–kesäkuu.

Ristikukkaiskasvien nimi juontaa juurensa tyypillisestä kukan rakenteesta. Heimon tavaramerkki näkyy litulaukankin kukkiessa: neljä verholehteä, neljä terälehteä ja kuusi hedettä, joista kaksi on muita lyhyempiä. Myös litulaukan lituhedelmät ovat ristikukkaisille tavallisinta tyyppiä, pitkiä ja hoikkia. Kiitettävän helposti tunnistettavan ristikukkaiskasvien suuressa joukossa litulaukasta tekevät sen lehdet: ensimmäisenä kasvukautenaan se kasvattaa ruusukkeen munuaisen muotoisia, nyhälaitaisia lehtiä, toisena vuonna kohoavan kukintovarren lehdet ovat herttamaisia ja terävähampaisia. Verkkomainen upposuonitus tekee kaikista lehdistä hieman kurttuisen näköisiä. Litulaukan näyttävyyttä lisää vielä se, että kasvi kasvaa usein melko tiheinä versolaikkuina. Pian kukinnan jälkeen lehdet lakastuvat ja koko kasvi muuttuu paljon vähemmän tyylikkään näköiseksi.

Suomessa litulaukka kasvaa alkuperäisenä suurin piirtein tammivyöhykkeen alueella, Ahvenanmaan ja lounaisimman saariston lehdoissa. Ihmisen mukana, tarkoituksella tai tarkoittamatta, se on levinnyt eteläisen Manner-Suomen vanhoihin asutuskeskuksiin. Litulaukka on erityisen mieltynyt suomalaisten pisimpään asuttamiin alueisiin: keskiaikaisiin kaupunkeihin, vanhojen pitäjien keskuksiin ja vauraiden kartanoiden ympäristöihin, eikä juuri ole levittäytynyt uusille asutusalueille. Vanhan kulttuurin alueella ihmisten ja kotieläinten vaikutus on vähitellen höystänyt maaperän muhevamultaiseksi ja typpipitoiseksi. Vastaavanlaisia kasvupaikkoja ei Suomesta juuri löydy ihmisasutuksen ulkopuolelta, eikä litulaukkakaan pysty tunkeutumaan luonnonkasvillisuuden osakkaaksi.

Osa litulaukan esiintymistä on mahdollisesti aiemman viljelyn jälkeisiä jäänteitä. Litulaukka on vanha hyötykasvi, jonka nuoria taimia voi syödä salaattina, aikoinaan lajia kerättiin myös lääkekasviksi. Lajin tieteellinen sukunimi Alliaria on johdettu laukkojen eli sipulien nimestä Allium, ja samasta syystä kasvin suomalaisen nimen perusosa on laukka. Ja syy on se, että etenkin nuoret lehdet tuoksuvat hierottaessa valkosipulille. (Nimi englanniksi onkin Garlic mustard eli valkosipulisinappi.)

Sipuliton laukka

“Litulaukka antaa risottoon persoonallista makua ja hienoa, syvänvihreää väriä. Kourallisella litulaukkaa voi korvata monessa ruoassa sekä sipulin, että yrtit.”
Ote Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit -kirjasta
“Maku on vahva, joten käytä varovasti, jottet suotta säikähdä sitä!”
Ote Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjasta

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!



Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page