© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Litutilli

Descurainia sophia

  • Nimi myös: Rohtolitutilli
  • Lat. synonyymi: Sisymbrium sophia
  • Heimo: Ristikukkaiskasvit – Brassicaceae (Cruciferae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 30–60 cm. Varsi yläosasta usein vankkahaarainen, alaosasta tähtikarvainen.
  • Kukka: Teriö säteittäinen, vaalean–vihertävänkeltainen, alle 0,5 cm leveä; terälehtiä 4, kapeita, 1,5–2 mm pitkiä. Verholehtiä 4, tav. terälehtiä pitempiä. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
  • Lehdet: Kierteisesti, ruodittomia. Lapa 2–3 kertaa pariliuskainen, harmaanvihreä, tähtikarvainen, liuskat kapeita, jokseenkin tasasoukkia.
  • Hedelmä: Monisiemeninen, usein hiukan kaareva, liereä, helminauhamaisesti siemeniä myötäilevä, 1,5–2 cm pitkä, alle 1 mm paksu, siirottava litu. Lituperä 5–10 mm, ohut, yläviisto.
  • Kasvupaikka: Pihat, talojen seinustat, tienvieret, maakasat, joutomaat, karjapihat, satamat, ratapihat.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Litutilli on alun perin kasvanut jossain Länsi-Aasian aroilla, mutta lyöttäytynyt ihmisen seuraan ja kulkeutunut halki Euroopan aina Suomeen saakka. Ehkä sitä on siirrelty paikasta toiseen tarkoituksellakin, sillä lajin siemeniä on käytetty karjan punataudin hoitamiseen ja suolistoloisten karkottamiseen, ulkoisesti sitä on käytetty haavojen ja muiden vammojen lääkitsemiseen.

Litutilli on tyypillinen vanhan kulttuurin seuralainen, joka kasvaa Suomessa vanhimmissa kylissä ja kaupungeissa typpipitoisilla paikoilla. Litutillin merkitys kaupunkikuvassa lienee ollut merkittävämpi aikoina, jolloin katujen päällyste ei ole ulottunut talon seiniin asti. Nykyinen tiivis rakennustapa ei suosi litutillin tapaisia vanhan kulttuurin seuralaisia, eikä niitä kovin usein uusissa lähiöissä näekään. Litutillin levinneisyys on etelä- ja lounaispainotteinen, satunnaisesti sitä on tavattu jopa Rovaniemellä ja Kemijärvellä asti. Lajin siemeniä kulkeutuu meille ilmeisesti edelleenkin esimerkiksi rautatieliikenteen mukana. Litutilli ei ole juuri missään päin Suomea kovin yleinen ja vaikuttaa harvinaistuneen entisestään kotimaisilla kasvupaikoillaan. Litutillin siemenet säilyvät kuitenkin maaperässä hyvin pitkään itämiskelpoisina ja se saattaa ilmaantua jollekin vanhalle pihalle tai kylänraitille, kun maata on pöyhitty.

Suomalaisen nimensä litutilli on saanut ulkomuotonsa perusteella: kasvin lehdet ovat miltei yhtä hienoliuskaiset kuin tillillä. Sarjakukkaisiin kuuluvan oikean tillin kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ja kyllä kukkien rakenne paljastaa kasvin ristikukkaiseksi. Aika vaatimattoman kokoisissa kukissa käy hyönteisiä, mutta ne pölyttyvät tarvittaessa itsekseenkin ja lituja kehittyy poikkeuksetta runsaasti. Litutillistä on erotettavissa muutamia muunnoksia, jotka poikkeavat toisistaan esim. karvaisuuden ja terälehtien pituuden suhteen.

Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!


Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page