© Copyright: Kuvat: Jouko Lehmuskallio.
All rights reserved.

Liuskapeippi

Lamium hybridum

  • Heimo: Huulikukkaiskasvit – Lamiaceae (Labiatae)
  • Kasvumuoto: 1-vuotinen ruoho.
  • Korkeus: 10–30 cm. Varsi pysty, usein tyvestä haarova, haarat kohenevia ja juurehtivia, 4-särmäinen, särmiä myöten niukasti pehmeäkarvainen. Epämiellyttävän hajuinen.
  • Kukka: Teriö vastakohtainen, punainen, 10–20 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Ylähuuli kupera, 3–4 mm pitkä; alahuuli n. 2 mm pitkä, keskiliuska vastaherttamainen, sivuliuskat hyvin pienet, kolmiomaiset hampaat. Verhiö lähes säteittäinen, 5-suoninen, 5-liuskainen, liuskat suunnilleen teriön torven pituisia, kukinnan jälkeen harittavia. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodillisia, ylempien ruoti lyhyt, palteinen. Lapa leveän kolmiomaisen puikea–pyöreähkö, hertta–tasatyvinen, verkkosuoninen, myötäkarvainen, tumma, laita epätasaisesti ja syvään isohampainen tai liuskainen. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
  • Hedelmä: 4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) hiukan särmikkäitä, ruskeita.
  • Kasvupaikka: Puutarhat, maakasat, kaatopaikat, tienvarret, viljelys- ja joutomaat.
  • Kukinta: Touko–lokakuu.

Liuskapeippi viihtyy pääasiassa rikkakasvina muokatuilla kasvimailla ja viljelyksillä, luonnontilaisilla kasvupaikoilla sitä näkee tuskin koskaan. Monien muiden rikkaruohojen tapaan liuskapeipinkin kukkimisaika käsittää lähes koko sulan maan ajan – poikkeuksellisen leuto jakso voi saada sen kukkimaan jopa keskellä talvea. Enimmäkseen itsepölytteinen liuskapeippi ei ole riippuvainen edes lentävien hyönteisten aktiivisuudesta. Siemenissään sillä on muiden sukulaistensa tavoin muurahaisille palkkioksi tarkoitettu öljypitoinen lisäke, vaikka viljelymailla niiden merkitys kasvin levittäjinä lienee melko vähäinen.

Liuskapeippi muistuttaa hyvin paljon punapeippiä (L. purpureum), jopa siinä määrin ettei niitä aikaisemmin erotettu omiksi lajeikseen. Kysymyksessä on kuitenkin nykyään jo itsenäiseksi lajiutunut risteymä, jonka toisena emolajina on ollut punapeippi, toisesta vanhemmasta ei ole täyttä yksimielisyyttä. Helpoimmin lajit erottaa toisistaan lehtilapojen erilaisen laidan perusteella: punapeipin lehtilapa on tasaiseen matalahampainen, liuskapeipin epäsäännöllisen isohampainen tai liuskainen, usein vierekkäiset hampaat ovat vielä erikokoisia. Välipeippi (L. confertum) poikkeaa muista punakukkaisista peipeistämme verhiön torvea pidempien liuskojensa suhteen, sepiväpeipin (L. amplexicaule) ylimmät lehdet ovat sepiviä.

Peipit erottaa selvästi verkkosuonisten lehtiensä avulla pillikkeistä (Galeopsis spp.), joiden lehtilapa on sulkasuoninen. Sukujen kukkarakenteet poikkeavat myös toisistaan, sillä peippien teriön alahuulen sivuliuskat ovat pieniä, sulautuneet keskiliuskaan tai puuttuvat kokonaan. Pillikkeillä teriön alahuuli on selvästi kolmiliuskainen. Peipit ovat pehmyt- ja pillikkeet sukakarvaisia.

Muita saman suvun lajeja
Muita saman heimon tai alaheimon lajeja

Seuraa meitä!

Tunnista lajeja!

Sivun alkuun / Top of the page